Mies Ilman toimistoa

Helsingin kauppakorkeakoulu, Valtion tietokonekeskus, Sampo, Telecom Finland, ICT Turku, Aamuvirkut Rotaryt, Itsmf Finland – Jaakko Kuosmasen kännykän muistissa on 2 500 kontaktitietoa. It-ikiliikkuja Kuosmasella ei ole toimistoa mutta sitäkin enemmän energiaa ja kontakteja.


Lista opiskelu- ja työpaikoista ja yhteyksistä kuuluu herra Jaakko Kuosmaselle, joka on ICT Turku Oy:n toimitusjohtaja.

ICT Turku on Turku Science Parkin omistama välittäjäorganisaatio. Se kehittää Varsinais-Suomen ict-klusteria kansainvälisesti menestyväksi toimijakokonaisuudeksi yrityshautomossaan ja tukemalla innovaatioiden kaupallistamista. Siis onko Varsinais-Suomessa ict-klusteri?

– On, ja vieläpä vahva. Meidän 1 500 ict-yritystä työllistää yhteensä 15 000 henkeä, Kuosmanen vastaa.

Työtä tukee se, että Turku on varsin merkittävä tiedekaupunki – siellä on kolme yliopistoa ja maan suurin ammattikorkeakoulu.

Turku uskoo verkottumiseen, lupaavien yritysten lähekkäin sijaitsemiseen ja hautomotoimintaan.

– Turun hautomo on perustettu vuonna 1988, ja sen läpi on mennyt 150 yritystä. 85 prosenttia niistä on edelleen hengissä. Vaikeaa ei ole hautomoyritysten hengissä pitäminen – haastavaa on saada niistä maailmanmenestyksiä.

Suomessa ei uskota ratkaisuihin, joita kukaan ei käytä.

– Pienillä yrityksillä voi olla ideoita, jotka kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta. Mutta kun kuullaan, etteivät ne ole käytössä, ajatellaan, etteivät ne olekaan totta, Kuosmanen harmittelee.
ICT Turku Oy:n kaltainen välittäjäorganisaatio voi auttaa ideoiden hyödyntämisessä. Auttaa voisi myös se, että pieniin yrityksiin saataisiin ammattitaitoisia johtajia.

– Yleensä johtaja otetaan kilpailijalta, mutta usein kyse on ratkaisuista, joiden parissa toimivia kilpailevia yrityksiä ei ole. Tarvittaisiin yritysjohtajia, joilla on kokemusta keksintöjen kaupallistamisesta, Kuosmanen vihjaa.

Kuosmanen on ollut perustamisvuodesta eli vuodesta 2003 lähtien IT Service Management Finlandin (Itsmf) puheenjohtaja. Tämä alan parhaiden toimintatapojen käyttömahdollisuuksia kehittävä yhteisö on koonnut yhteen henkilöjäseniä, julkishallintoa ja toimittajapuolta: mukana ovat suuret Nokiaa ja Tietoenatoria myöten.

– Yhteinen toiminta yhtenäistää käsitteistöä ja toimintatapoja, ja itse kunkin työ helpottuu. Itsmf on hyvä foorumi esimerkiksi julkishallinnon ja toimittajien keskustelulle.

Kuosmasen puhekone käynnistyy mieluusti sanoista Sparknet ja Phonet. SparkNet-yhteisö tarjoaa wlan-yhteyksiä, Phonet voip-yhteyksiä. Molemmissa on kyse avoimeen yhteisöön perustuvista yhteyspalveluista.

– Helsingissä on tarjolla useita eri wlan-verkkoja, mutta Turussa Sparknet-palvelu kokoaa 700 eri verkkoa yhteiseksi palveluksi, Kuosmanen antaa esimerkin.

Turussa korkeakoulujen rehtorit saatiin allekirjoittamaan Sparknet-sopimus, ja palvelun käyttäjiksi saatiin 20 prosenttia Turun asukkaista – Turun asujaimistosta tuon verran on korkeakouluopiskelijoita.

– Tämä on jo sellainen massa, jolle kannattaa tarjota palveluja.

Kuosmanen itse haluaa saada kaikesta mahdollisimman paljon irti. Hän on tehnyt kaiken tosissaan. Perhekin on nykylaskutikun mukaan iso, kun siinä on neljä lasta. Toimistoa eläväisellä miehellä ei ole lainkaan.

– Päivät kuluvat kontakteissa. Illalla hoidan kirjoitustyöt ja sähköpostit kotoa.

Eikö noin tarmokas työnteko käy raskaaksi?

– Ei, jos motivaatiota riittää. En ole koskaan kasvanut aikuiseksi, sillä olen edelleen utelias ja innostunut, 49-vuotias Kuosmanen arvelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Näkökulma: Voi Suomen asuntovelkaisia – korot uhkaavat nousta liian pian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää