Valikko

Nettikauppa lisää kotiinkuljetuksia

Kotikaduilla kurvailevat nyt pakettiautot. Pakettien ja erilaisten tavaroiden kotiinkuljetusten määrä kasvaa tänä vuonna kymmeniä prosentteja, kuljetusyhtiöt arvioivat.


Kotiinkuljetuksia sysii kodintavarakaupan noususuhdanne sekä verkkokauppa. Kuljetusten perusteella nettikauppa näyttäisi harpanneen rivakkaan vauhtiin.

- Uusi sukupolvi ostaa ilman rajoja, sanoo Suomen DHL Expressin toimitusjohtaja Timo Jaakkola kuljetusten kuluttajakysynnän kasvusta.

Kuljetusyhtiöiden nihkeän asenteen nettiostosten kotiinkuljetukseen on liukastanut sähköinen maksaminen. Kuljetusyhtiöt eivät halua ottaa kontolleen ostosten rahastamista ja käteiskassojen pitämistä autoissa.

- Aiemmin tavaroita ei jaettu kotiosoitteisiin ilta-aikoihin, ja se on muuttunut. Kysyntä on sen sorttista, että markkinoita löytyy, Jaakkola perustelee.

Kotiinkuljetusten ykkönen, Suomen Posti, laskee kotiinkuljetusten määrän venyneen tammi-lokakuussa 45 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Silti vasta noin joka kymmenes paketti menee kotiin saakka - kun lähtötaso on matala, suhteellinen kasvukin on aluksi suurta.

- Toimitustapa on muuttunut. Aikaisemmin paketit kuljetettiin posteihin ja ihmiset vuokrasivat auton ja hakivat huonekalut kaupasta, sanoo liiketoimintajohtaja Kirsi Paakkari.

Kasvun jatkumista enteilee Postin kysely: asiakkaista yli puolet pitää kotiinkuljetusta parhaana toimitustapana.

Joulun pakettisesongissa Paakkari ennakoi kotiinkuljetusten määrän tuplaantuvan viimevuotisesta.

- Kotiinkuljetuspalvelu on ollut olemassa kuusi vuotta, mutta nyt on löytynyt hyvä kasvu. Etenkin kaupungeissa kuluttajat ostavat kotiinkuljetuksen, Paakkari jatkaa.

Suomalaiset ostavat kotiinkuljetettuna erityisesti kodinkoneita, televisioita, kännyköitä, digibokseja, tietokoneita, lemmikinruokaa, vaatteita, huonekaluja ja polkupyöriä. Kauppiaat tarjoavat täkynä usein ilmaista kotiinkuljetusta.

Osansa kasvuun tekee myös kierrätys: kuljetusyhtiöt myös vievät käytetyt kodinkoneet ja huonekalut pois.

Muun muassa Ikean tavaratalojen kotiinkuljetukset ajaa aiemmin polkupyöräläheteistään tunnettu yritys.

- Paketin muoto muuttuu: ennen fillarilähetit polkivat pientä pukettia niin kuin mainostoimistojen leiskoja. Nyt ne kulkevat sähköisesti, ja ajamme pakettiautoilla kotiinkuljetuksia, Box Delivery Helsingin kehitysjohtaja Marko Varalahti kertoo.

Norjalainen, kaikissa Pohjoismaissa toimiva Box Delivery osti suomalaiset Fillarilähetit ja JW Lähetit reilu vuosi sitten. Polkupyörälähettejä on päivittäin liikenteessä kymmenkunta, noin puolet huippulukemasta.

- Aina puhutaan palveluyhteiskuntaan menemisestä, ja kyllä se ainakin kuljetuspuolella näkyy, Varalahti sanoo.

Hän ennustaa myös päivittäistavaroiden kuljetuksen yleistyvän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    3. 3

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    7. 7

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Ikean tulos paisui +20 %

    10. 10

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää