Valikko

Tekes vauhdittaa lähes miljoonalla Lahden sähköisiä palveluja

Teknologian ja innovaatioiden edistämiskeskus Tekes järjesti kuntasektorille suunnatun Vuorovaikutteinen tietotekniikka -rahoitushaun ja myönsi Lahden kaupungin vetämälle kehitysohjelmalle 840 000 euroa sähköisten asiointipalveluiden kehittämiseen.


Lahden kaupungin johtaman konsortion tarkoituksena on kehittää sähköisen asioinnin palveluita niin, että kaikille toimialoille saadaan yhtenevät sähköiset asiointipalvelut. Kaupungin mukaan kyseessä on yksi Suomen suurimmista it-alan integraatioprojekteista kunnallisten palveluiden sähköistämiseksi.

Sähköisiä asiointipalveluita on kuntaorganisaatioissa kehitetty pistemäisinä palveluina kunnan eri toimialoilla. Riittävän laaja-alaista tarkastelukulmaa palveluiden kehittämiseen ja toteuttamiseen ei ole ollut, kaupunki katsoo.

Lapsen kasvun merkkipaalut säilöön

Lahden kaupungin Sähköisen asioinnin tukipalvelut -projektissa toteutetaan kaksi kokonaisuutta: Lasten ja nuorten kasvua tukevat palvelut sekä KuntaERP eli kunnallinen toiminnanohjausjärjestelmä.

Lasten ja nuorten kasvua tukevat palvelut -kokonaisuudessa sähköistetään päiväkoti-, koulu- ja nuoruusiän yksittäisiä toimintoja siten, että kunkin ikävaiheen palvelut tukevat kotien ja kyseisten viranomaistahojen välistä vuorovaikutusta.

Oletuksena on, että vuorovaikutuksen helpottaminen teknisillä apuvälineillä lisää vuorovaikutuksen määrää, joka puolestaan edistää yhteistyötä viranomaistahojen ja kodin välillä lapsen kasvun ja kehittymisen tukemisessa. Tavoitteena on lisäksi koota palvelut yhteen niin, että lapsen kasvun merkkipaalut ja tapahtumat säilyvät vanhempien käytettävissä.

Kunnan palvelutuotannosta suuri osa on erilaisten resurssien, useimmiten joko henkilö- tai tilaresurssien, varaamista. Resursseja puolestaan hallitaan toimialakohtaisten järjestelmien avulla.

Lahden kaupungin KuntaERP-projektissa toteutetaan kuntalaisten käyttöön sähköiset varauspalvelut. Hankkeessa kehitetään viitekehys palvelutuotannon ja teknologian yhteen liittämiseksi siten, että keskeiset suunnitteluun ja toteutukseen vaikuttavat tekijät otetaan huomioon ja niille luodaan käytännönläheinen pohja.

Kuntalaisen käyttöliittymän lisäksi hankkeessa toteutetaan liitännät virkamiesten käytössä oleviin tietojärjestelmiin, jolloin toiminnan on määrä olla sekä resurssien hallinnoijien että kuntalaisten osalta läpinäkyvää. Lisäksi se antaa kuntalaiselle mahdollisuuden tarkastella omien keskeneräisten asioidensa etenemistä kaupungin hallinnossa.

Perusta muillekin kunnille

Hankkeen tuloksena on tarkoitus synnyttää julkishallinnolle käytännössä koeteltu malli sähköisten palveluiden kehittämiseksi ja levittämiseksi laajempaan käyttöön. Prosessien kehittämisen ja toteutuksen tuloksena saatavat kuvaukset tulevat toimimaan perustana palveluiden rakentamisessa myös muissa kunnissa.

Kuvaukset tullaan viemään sille tarkkuustasolle, että ne voidaan monistaa ja ottaa käyttöön palvelulähtöistä arkkitehtuuria eli soa-teknologiaa tukevissa ympäristöissä, Lahden kaupunki kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    4. 4

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    5. 5

      5 kuukautta kestäneestä euribor-korkojen manipuloinnista valtavat sakot

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    9. 9

      Ikean tulos paisui +20 %

    10. 10

      Arveluttavatko lääkärien lääkeyhtiöiltä saamat rahat? – Nyt ne ovat julkisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää