Valikko

Botnia tyytyväinen Maailmanpankin lainoitukseen

Botnian toimitusjohtaja Erkki Varis on tyytyväinen Maailmanpankkiryhmän päätökseen myöntää lainaa Uruguayn sellutehdashankkeelle. Hän sanoo Botnian myös toivovan, että hankkeesta Argentiinan ja Uruguayn välille syntynyt poliittinen konflikti saataisiin ratkaistua.
– Haluamme auttaa Uruguayn hallitusta konfliktin ratkaisussa meille mahdollisin tavoin. Olemme sitoutuneet Fray Bentoksen projektiin ja yhtiömme pitkäkestoiseen toimintaan alueella, Varis painottaa.

Botnia suhtautuukin myönteisesti Espanjan kuninkaan aloitteeseen toimia välittäjänä poliittisessa konfliktissa.

– Botnia toivoo tämän välitysprosessin johtavan ratkaisuun ja osaltaan edistävän oikean tiedon levittämistä Argentiinan puolella asuville ihmisille, Varis jatkaa.

Botnian tehdashanke on Uruguayn historian suurin teollinen investointi. Tehtaan rakentaminen maksaa 1,1 miljardia dollaria eli vajaat 900 miljoonaa euroa.

 Maailmanpankkiryhmä myönsi tiistaina lainarahoituksen Metsä-Botnian kiistellylle Uruguayn sellutehdashankkeelle. Ryhmä perusteli päätöstään sillä, että hankkeen taloudelliset, ympäristölliset ja sosiaaliset hyödyt varmistetaan.

Maailmanpankki korostaa Metsä Botnian sellutehtaan rahoituspäätöksen yhteydessä, ettei se ota päätöksellään kantaa tehtaan rakennuskiistaan, jota puidaan Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa.

Maailmanpankkiryhmään kuuluvan IFC-luottolaitoksen myöntämä lainasumma on 170 miljoonaa dollaria. Lisäksi hankkeelle myönnettään enintään 350 miljoonan dollarin vakuutus poliittisten riskien varalle. 

Lainan myöntämisellä varmistetaan ryhmän mukaan myös sitä, että hankkeen taloudelliset, ympäristölliset sekä sosiaaliset hyödyt toteutuvat. Botnia on esimerkiksi luvannut käsitellä myös Fray Bentoksen kaupungin jätevedet sellutehtaan käsittelylaitoksessa.

Argentiina vei hankkeen tuomioistuimeen, koska se pelkää tehtaan tuhoavan alueen ympäristöä sekä haittaavan kalastusta ja matkailua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää