Valikko

Nokia palkitsi avoimen lähdekoodin edistäjän

Nokian säätiö on myöntänyt vuoden 2006 tunnustuspalkinnon Mårten Mickosille avoimen lähdekoodin käytön edistämisestä ja ansiokkaasta kansainvälisen ohjelmistoalan yrityksen kehittämisestä.


Tunnustuspalkinto, arvoltaan 10 000 euroa luovutettiin säätiön apurahojen jakotilaisuudessa keskiviikkona.

Nokian tiedotteen mukaan Mårten Mickosilla on vahvat ansiot kansainvälisten teknologiayritysten johtotehtävistä.

Hän on toiminut vuodesta 2001 avointa lähdekoodia hyödyntävän MySQL-yrityksen toimitusjohtajana. Mickos tunnetaan Open Source -yhteisön voimakkaana puolustajana. Hänen johtamansa MySQL on ollut edelläkävijä liiketoiminnan kehittämisessä avoimen lähdekoodin ympärille.

– Avoimessa innovaatiossa on paljon voimaa. Internetin uusien palveluiden yhteisöllisyys ja avoimuus vahvistaa sitä uskoa, mikä Nokiassa on ollut vallalla pitkään: avoimet standardit ja alustat ovat pohja menestykselle. Ne mahdollistavat teknologian yhteentoimivuuden, kannustavat luovuuteen ja terveeseen kilpailuun,sanoi säätiön juhlassa puhunut Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila.
 
Nokian säätiö jakoi tänä vuonna 88 apurahaa, joiden yhteissumma oli 450 680 euroa. Apurahoista 79 osoitettiin tieto- ja tietoliikennetekniikan alan tohtoritutkintoon tähtäävien nopeasti etenevien jatko-opintojen tukemiseen, kolme professori- ja tutkijatason vierailuihin ja viisi kansainvälisesti tunnettujen asiantuntijoiden luentovierailuihin.
 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Talvivaaran osakkeista 0,0001 euron ostotarjous – ”Olen vetänyt henkselit osakkeiden yli”

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää