Valikko

Yhä useampi elintarvike paljastuu virheelliseksi

Elintarvikeyhtiöt ovat tänä vuonna vetäneet myynnistä tuotteita viimevuotista useammin. Esimerkiksi viime viikolla Raisio joutui vetämään pois kauppojen hyllyiltä hiutaleita, myslejä ja suurimoita toukkien takia. Tavallisin syy takaisinvetoihin ovat ruokaan lipsahtaneet allergeenit.

Elintarvikeyhtiöt vetävät Suomen kaupoista tuotteita noin parikymmentä kertaa vuodessa. Tänä vuonna Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on laskenut jo 23 tapausta, kun koko viime vuonna niitä oli 20. Vuonna 2004 virasto tilastoi 16 tapausta.

Useimmiten takaisinvedon syy on allergeeni: tuotteeseen on lipsahtanut väärää ruoka-ainetta tai pakkauksesta on jäänyt pois tieto allergiaa aiheuttavasta aineesta, esimerkiksi pähkinöistä.

Joskus ruuan seasta löytyy metallinsiruja, lasia tai hyönteisiä.

– Mikrobiologista syistä joudutaan myös usein takaisinvetoihin. Syitä on ollut hiivoista ja salmonellasta botulismiepäilyyn, Eviran yksikönjohtaja Auli Suojanen kertoo.

Viranomaiset saavat tiedon elintarvikkeiden virheistä joko niiden valmistajilta, muilta EU-viranomaisilta tai kuluttajilta. Elintarvikevalmistajat puolestaan kertovat virheistä kuluttajille lehti-ilmoituksilla.

Elintarvikevirasto, viime toukokuusta lukien Evira, on tilastoinut tuotevirheet vuodesta 2004 alkaen.

Kiireellisissä tapauksissa kuntien viranomaiset tarkistavat poisvetojen onnistumisen kaupoissa.

Tänä kesänä ja syksynä myynnistä pakitti myös esimerkiksi erä suklaakonvehteja ja sämpyläjauhoja.

Uudempi syy takaisinvetoihin on muuntogeenisten raaka-aineiden käyttäminen. Suomessa on vedetty markkinoilta muuntogeenistä riisiä, joka on EU:n alueella kielletty.

Hyllyistä on poistettu myös keittiövälineitä, joista liukeni väriä.

Määrä pienessä kasvussa

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää