Valikko

Brittipoliisi selvittää Litvinenkon talouskytkyt

Torstaina Lontoossa radioaktiiviseen myrkkyyn kuollut Aleksander Litvinenko tutki viime töikseen öljyjätti Jukosin tapausta. Entinen KGB-agentti Litvinenko antoi vain muutamia viikkoja sitten Jukosin entiselle kakkosmiehelle selonteon yhtiön haltuunottoon johtaneista tapahtumista.


Jukosin Israeliin paennut ex-johtaja Leonid Nevzlin aikoo luovuttaa hallussaan olevan selonteon mitä pikimmin Aleksander Litvinenkon kuolemaa tutkivalle Britannian poliisille.

Jukos on venäläinen öljyjätti, joka otettiin takaisin valtion haltuun lyhyen yksityistämisvaiheen jälkeen. Sen johtaja Mihail Hodorkovski kärsii parhaillaan vankilatuomiota talousrikoksista.

Hodorkovskin, Nevzlinin ja Litvinenkon käsityksen mukaan todelliset talousrikolliset istuvat kuitenkin Kremlissä.

Sanomalehti Timesin saamien tietojen mukaan Litvinenkon Jukos-raportti keskittyy kuvailemaan niitä keinoja, joilla Venäjän presidentti joukkoineen pyrki eliminoimaan vihollisinaan pitämät Jukosin johtajat.

Litvinenko itse ei koskaan ollut Jukosin palveluksessa, mutta hän oli Britanniasta poliittisen turvapaikan saanut Venäjän nykyhallinnon vastustaja. Hän syytti kuolinvuoteellaan Putinia myrkyttäjäkseen. Jukosin tapahtumien lisäksi hän selvitti viime aikoina toimittaja Anna Politkovskajan murhaa.

Vaikka Litvinenkon toiminta oli pääasiassa poliittista, niin hänellä oli useita kytköksiä varakkaisiin venäläisiin. Yksi hänen ystävistään ja taloudellisista tukijoistaan oli niinikään maanpaossa elävä venäläinen miljardööri Boris Beretsovski, joka toimi ministerinä Boris Jeltsinin kaudella, mutta ajautui myöhemmin Putinin kanssa napit vastakkain.

Beretsovski oli yksi ensimmäisistä venäläisyritysten yksityistämisestä hyötyneistä  oligarkeista. Monien venäläiskommenttien mukaan hän saattoi hyvinkin uhrata ystävänsä Litvinenkon heittääkseen epäilyksen varjon Putinin ylle.

Litvinenko sai kuollettavan annoksen radioaktiivista myrkkyä, polonium 210-isotooppia, lähes kuukausi sitten. Myrkyn valmistamiseen tarvitaan ydinreaktoria ja sen annosteluun ammattitaitoa. Brittipoliisin mielestä sen käyttö Litvinenkon myrkytyksessä viittaa vahvasti valtiollisten tiedustelupalveluiden suuntaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää