Valikko

Tekninen välinäytös Grimaldin Finnlines-tarjouksessa

Varustamoyhtiö Finnlinesiä havitteleva italialainen Grimaldi Group kertoi tänään saaneensa Kilpailuvirastolta ostotarjoukseensa tarvittavat hyväksynnät. Tieto merkitsee sitä, että aiemmin tarjouksen aikana tehdyistä osakekaupoista tuli sitovia.
Yhtiö ei ole kertonut, miten paljon Finnlinesin osakkeita se on tähän mennessä saanut. Tarjousaika umpeutuu perjantaina. Finnlinesin hallitus ilmoitti jo aiemmin, että tarjottu hinta on liian alhainen. Saman yhtiö toisti tänään.

Koska Grimaldi on tarjoutunut ostamaan loput Finnlinesin osakkeet, italialaisyhtiön neuvonantajien mukaan Grimaldilla ei ole enää myöskään velvollisuutta uuden tarjouksen tekoon, vaikka sen osakemäärä ylittäisi 50 prosentin rajan. Uuden lain mukainen ensimmäinen raja on 30 prosentissa.

Ennen ostotarjouksen julkistamista Grimaldi oli hankkinut hieman päälle 46 prosenttia Finnlinesistä. Yhtiön suurimmista omistajista ainakin työeläkeyhtiö Ilmarinen on lisännyt omistustaan ostotarjouksen julkistuksen jälkeen.

Grimaldi julkisti halunsa ostaa loputkin Finnlinesin osakkeet lokakuun puolivälissä. Tarjous on 15,95 euroa osakkeelta.

Alustavia tietoja Grimaldin saamista osakemääristä julkistetaan ensi viikon maanantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää