Espoon valtuusto höykytti Fortumia

(päivitetty 20.36) Kiistely sähkön hinnan nousemisesta jatkui Espoon kaupunginvaltuuston keskustelutilaisuudessa maanantai-iltana, kun osa valtuutetuista arvosteli voimakkaasti sähköyhtiö Fortumin toimintaa.
Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eero Akaan-Penttilä (kok.) kertoi olleensa alkuvuodesta käytyjen kauppaneuvotteluiden perusteella siinä käsityksessä, ettei sähkön hinnassa tapahtuisi muutoksia seuraavan parin vuoden aikana.

Fortumin viestintäjohtajan Carola Teir-Lehtisen mukaan kaupanteon yhteydessä ei tehty minkäänlaista sopimusta sähkön vähittäismyynnistä. Lisäksi yhtiöstä muistutettiin, että kahden muun tarjolla olevan sopimustyypin hinta laskee.

– Sitouduimme säilyttämään sähkönsiirtohinnoittelun ennallaan. Olemme pitäneet lupauksemme, Teir-Lehtinen kuittasi.

Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen (kok.) pystyi kuitenkin näkemään onnen onnettomuudessa.

– Hinnankorotus ei välittömästi vaikuta Espoon kaupungin toimintaan. Kaupunki kilpailuttaa eri toimijat, ja ostaa sähköä halvimmilla hinnoilla markkinoilta, Kokkonen sanoi.

Fortum kertoi viime viikolla nostavansa ensi vuoden alusta Espoossa noin 15 prosenttia sähkön hintaa sellaisilta kotitalousasiakkailta, joilla on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus. Espoon Sähkö siirtyi aiemmin tänä vuonna Fortumin omistukseen Espoon kaupungilta ja saksalaiselta E.ON-konsernilta.

Asiakkaiden sähköstään maksaman hinnan nousu jää muualla Suomessa noin kymmeneen prosenttiin. Espoolaiset ovat aiemmin saaneet nauttia muuta maata edullisemmista hinnoista.

Fortumin liiketoimintayksikön johtajan Erkki Kari-Koskisen mukaan keskimääräinen vaikutus asukkaan loppulaskuun on Espoossa noin yhdeksän prosenttia, kun laskuun sisältyvä vero ja sähkön siirron hinta eivät tällä kertaa nouse.

– Hintojen keskimääräinen korotusprosentti on tänä vuonna ollut Suomessa 18 prosenttia, joten korotus on pienempi kuin markkinoilla keskimäärin, Kari-Koskinen muotoili.

Johtaja Asta Sihvonen-Punkka Energiamarkkinavirastosta painotti, että lainsäädännöstä johtuen sähkön hinnankorotuksissa Suomessa on usein kyse pidemmän aikavälin hintatarkastelusta.

Espoon päättäjien ja Fortumin kädenpuristuksen yritykseltä haiskahtaneessa kokouksessa osa puheenvuoroista tyrmäsi sähköyhtiön henkilöstöpolitiikan, kun taas toisissa hypisteltiin yrityksen mahdollista imago-ongelmaa.

– On katsottava eteenpäin. Tilaisuudessa on yritetty kääntää painetta Fortumille, vaikka virkamiesten pitäisi kantaa teoistaan vastuu, kaupunginvaltuutettu Jukka Karhula (vas.) sivalsi. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää