Fortum: Julkinen paine ei vaikuttanut

Sähköyhtiö Fortumin mukaan yhtiöön kohdistunut kova kritiikki ei vaikuttanut millään lailla hinnankorotusten peruuttamiseen. Yhtiö kertoi tänään iltapäivällä, että se peruu viime viikolla ilmoittamansa sähkön hinnankorotukset.


Fortumin myyntijohtajan Jarmo Kurikan mukaan päätöksen taustalla ovat puhtaasti liiketaloudelliset lähtökohdat. Fortum perustelee päätöstä sillä, että sähkön tukkuhinta on laskenut pelkästään viime päivinä yli 10 prosenttia.

– Päätös hinnannostoista tehtiin jo lokakuun alussa ja hinnanmuutoksen informointi asiakkaille on aika pitkä prosessi. Hinnat jo jonkin aikaa nousivat, mutta sähkön markkinahinta on ollut viime aikoina voimakkaassa laskussa ja silloin päätöksenteon lähtökohdat murentuivat aika tehokkaasti.

Onko tällaista tapahtunut aikaisemmin, että on jouduttu perumaan jo tehty hinnanmuutos?

– Tietääkseni tämä on ensimmäinen kerta, mutta tässä on myöskin taustalla se, että markkinat ovat äärimmäisen nopeasti tulleet alaspäin, Kurikka sanoo.

Kurikan mukaan sähkön tukkuhinta on tullut poikkeuksellisen paljon alaspäin päätöksenteon hetkistä.

Yhtiö postittaa nyt kaikille noin 300 000 hinnankorotuskirjeen saaneelle kotitaloudelle uuden kirjeen, jossa peruutuksesta kerrotaan. Pelkästään kaksien kirjeiden postittamisesta koituu yhtiölle melkoinen lasku.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    5. 5

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    6. 6

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää