Valikko

Nokia: Kännykkämyynti kiipeää yli miljardin kappaleen

Nokia kertoi tänään Amsterdamissa, että maailman matkapuhelinmyynti ylittää ensi vuonna miljardin kappaleen rajan. Nokian mukaan myös kännyköiden keskihinnat laskevat ensi vuonna koko teollisuudenalalla.


Nokian mukaan matkapuhelimia myydään enimmillään 10 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. Tämän vuoden myynniksi Nokia laskee 970 miljoonaa kappaletta.

Nokia ennakoi, että kännykkämyynti kasvaa yli 15 prosenttia Aasian ja Tyynenmeren alueella, Kiinassa sekä Lähi-idässä ja Afrikassa. Myynti jää alle 10 prosenttiin Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Pohjois-Amerikassa.

Matkapuhelinkäyttäjien määrä nousee Nokian mukaan kolmeen miljardiin jo ensi vuonna. Yhtiö on aiemmin arvioinut, että tuo raja ylitettäisiin vasta vuonna 2008.

Nokian mukaan sen markkinaosuus monitoimimatkapuhelimissa on noin 50 prosenttia.

Nokia laskee monitoimiviestimiin esimerkiksi Nseries-puhelimet, joita esiteltiin ensi kertaa viime vuoden keväällä.

– Nokia on siis selvä markkinajohtaja monitoiminnallisissa matkaviestimissä, joiden kokonaismarkkinan arvioidaan nousevan lähes 100 miljoonaan kappaleeseen vuonna 2006, Nokian tiedotteessa sanotaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää