Valikko

Fennian uusi toimitusjohtaja kisaa eläkevakuutuksissa

Fennian uusi toimitusjohtaja Antti Kuljukka uskoo, että vakuutusyhtiöiden kilpailu henkivakuutuksista kiristyy. Suomalaiset hankkivat edelleen innokkaasti etenkin vapaaehtoisia eläkevakuutuksia.


Fennia valitsi uuden toimitusjohtajan talon sisältä. Henki-Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka ottaa ensi vuoden alussa ohjat vakuutusyhtiöstä.

Kuljukka on toiminut 16 vuotta vakuutusalalla.

– Upeata tässä työssä on nähdä suuri yrityselämän kirjo. Vakuuttaja pääsee yritysjohdon kanssa kasvotusten ja syvälle yritysten toimintalogiikkaan.

Kuljukka pitää Fennian vahvuutena sitä, että yhtiö on keskittynyt pelkästään vakuuttamiseen. Fennialla on oma valtakunnallista jakeluverkkonsa ja yli 500 toimihenkilöä.

Fennia on yrittänyt viime vuosina laajentaa jakeluyhteistyötä ja käynnistää kumppanuutta pankkien kanssa. Karille ovat vuoden sisällä menneet yhteistyöhankkeet Osuuspankkiryhmän, Lähivakuutuksen ja Säästöpankkileirin kanssa.

Jakeluyhteistyö pankkien kanssa kiinnostaa yhä Kuljukkaa. Markkinoilla on potentiaalisia kumppaneita.

– Onhan näitä pankkeja, joilla on 5–6 prosentin markkinaosuus.

Suurimman kasvun mahdollisuudet Kuljukka näkee henkivakuuttamisessa, kuten vapaaehtoisessa eläkevakuuttamisessa.

– Jos 630 000 suomalaista on ottanut tähän mennessä yksilöllisen eläkevakuutuksen, he eivät voi olla väärässä.

Kuljukka uskoo, että vakuutusyhtiöiden kilpailu henkivakuutuksissa kiristyy tulevaisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    7. 7

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää