Kalliola: ohjelmistoyrityksiltä puuttuu rohkeutta

Tekesin Verso - Vertical Software Solutions -teknologiaohjelma etsii sparrattavakseen ohjelmistoyrityksiä, joilla on rohkeutta kansainvälistymiseen ja tarve liiketoimintaosaamisen kehittämiseen.
Rahoitusta suunnataan uudelleen, koska suomalainen ohjelmistotuoteala ei kasva eikä kansainvälisty tarpeeksi nopeasti, Tekes kertoo. Rahoitukseen yhdistetään strateginen sparraus. Ohjelman laajuus on 120 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus on 56 miljoonaa.

Tekesin selvityksen mukaan erityisesti parannettavaa on liiketoiminnan osaamisessa, markkinoiden ymmärtämisessä, kanavien luomisessa ja myynnissä.

Nuoren yrityksen kasvun pullonkaulana on usein varhaisen vaiheen riskipääoma. Huono rahoitustilanne vähentää kansainvälistymishankkeiden toteuttamista. Ulkoista rahoitusta hakeneista yrityksistä 31 prosenttia ilmoitti joutuneensa muuttamaan liiketoimintasuunnitelmiaan rahoitukseen liittyvistä ongelmista johtuen. Kasvun este on myös henkinen.

- Suomalaisilla ohjelmistoyrityksillä ei rohkeus riitä. Meillä on hyviä tuotteita ja loistava tekninen osaaminen, mutta yritykset eivät tiedä mitä niillä tehdä, sanoo Verso-ohjelman pääkoordinaattoriksi juuri nimitetty Jarmo Kalliola.

Rahoitusta riittää

Viime tammikuussa käynnistyneen Verso-ohjelman konkreettisena tavoitteena on viedä 15-20 kotimaista yritystä vuosittain kansainvälisille markkinoille. Verso-teknologiaohjelman päällikkö Keith Bonnici uskoo, että kaikkiin kansainvälisesti haastaviin ja kilpailukykyisiin hankkeisiin riittää rahoitusta.

Ohjelma kestää joulukuuhun 2010. Tavoitteena on, että kotimaisten pk-yritysten t&k-hankkeiden budjetista 30-50 prosenttia suuntautuu liiketoimintaosaamisen ja kansainvälisen toiminnan kehittämiseen.

Verso-ohjelmassa Tekes yhdistää rahoituksensa ja palvelunsa konseptiksi, jossa kokeneet konsultit siirtävät osaamisensa eteenpäin uudelle sukupolvelle.

Aldatan pörssiin saattanut Jarmo Kalliola sekä Teklan entinen toimitusjohtaja Seppo Ruotsalainen laittavat peliin kokemuksensa, verkostonsa ja kykynsä nostaa yhtiöiden arvoa. He toimivat sparrattavien yritysten strategisina keskustelukumppaneina. Ohjelman päällikkö Keith Bonnici on itse toiminut aikaisemmin ohjelmistoalan yrittäjänä sekä investointipankkiirina.

- Sparraaja on avainasemassa. Hän tarjoaa vuoropuhelua ja verkoston. Näin nuoriin yrityksiin saadaan paremmin riskirahaa ja oikeita ihmisiä hallituksiin, Bonnici luottaa.

Ala työllistää keskimääräistä enemmän

Ohjelmistotuoteliiketoiminnan osaamiskeskuksen raportin mukaan suomalainen ohjelmistoala kasvoi vuonna 2005 kokonaisuudessaan 9,2 prosenttia 1,19 miljardista 1,3 miljardiin euroon. Koko potista voimakkaimmin kasvoi ulkomaisen liiketoiminnan osuus.

Tuotekehitykseen panostetaan voimakkaasti ja nuorten yritysten tuotekehitysluvut kasvoivat jo kolmatta vuotta. Vaikka uskoakin on, vain seitsemäntoista prosenttia ohjelmistoalan yrityksistä on voimakkaasti kasvuhakuisia.

Ohjelmistotuoteala on jo kolmen vuosikymmenen ajan kuulunut nopeimmin kasvaviin aloihin Suomessa ja myös tulevaisuudessa sen ennustetaan kasvavan voimakkaammin ja työllistävän keskimääräistä enemmän.

- Vuositasolla on mahdollisuudet saavuttaa jopa 20-30 prosentin kasvu, jos kansainvälistymiseen saadaan vauhtia, Kalliola ennustaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää