Big Brother kävi jo finaaliluvuissa

Tosi-tv-ohjelma Big Brother keräsi jo viime sunnuntaina melkein finaalilähetyksen lukumäärän. Pyhäillan show sai 423 000 katsojaa, kun viime vuoden finaalilähetyksellä katsojia oli 425 000.


Ohjelman toinen tuotantokausi on kerännyt roimasti enemmän katsojia kuin viime vuonna näytetty Suomen ensimmäinen Big Brother.

Television katsojaluvut ovat nousseet lähes kolmanneksen. Arki-iltojen koosteilla on ollut nyt keskimäärin 270 000 katsojaa, kun viime vuonna luku oli 200 000.  

Ohjelman Suomen-version toinen tuotantokausi päättyy suoraan finaalilähetykseen perjantaina, jolloin joku neljästä jäljellä olevasta kilpailijasta voittaa 50 000 euroa.

Kolmannesta tuotantokaudesta SubTv ei ole puhunut mitään, vaan kanava kertoo ohjelman jatkosta perjantain finaalissa.

Voittaja ratkeaa katsojaäänestyksen perusteella. Eniten tv-katsojia on kerännyt sunnuntai-iltojen suora talk show, jossa on pudotettu kilpailijoita.

Myös SubTv:n verkkosivujen suosio on ollut viime viikolla huikeaa. Tuotantoyhtiön sivujen kävijämäärät ovat kasvaneet yli 50 prosenttia yli 400 000 eri kävijään viikossa. Sivusto oli viime viikolla kävimäärillä mitattuna Suomen top10 -palveluiden joukossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    5. 5

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    8. 8

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    9. 9

      Fennovoima kiistää tiedon rakentamisluvan viivästymisestä

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää