Valikko

Starnet kääntää ulkoistusten suuntaa

Starnet Systems näyttäisi kampeavan vastavirtaan: se tarjoaa teleoperaattoreille laskutuspalveluja ulkoistettavaksi ja Suomessa hoidettavaksi.


Palvelut ovat käyneet kaupaksikin sen verran, että Starnet hankki syyskuussa Sunilta sen uusiin kahdensanytimisiin prosessoreihin pohjaavia palvelimia ja yli 20 teratavun kapasiteettiin tarvittaessa kasvavan nas-tallennusratkaisun.

Skaalautuva eli kasvukykyinen rautaratkaisu oli tarpeen, sillä teleoperaattoreille laskutuspalveluja tarjoavan yrityksen asiakasmäärä ja myös asiakkaiden tilaajamäärät ovat kasvaneet vauhdikkaasti muutaman viime vuoden aikana.

- Muutaman kymmenen tuhannen tilaaja-asiakkaan operaattoreista on kasvettu yli puolen miljoonan asiakkaan operaattoreihin, toimitusjohtaja Ilkka Aura kertoo.

Lisenssimyynnistä kohti palvelumallia

Vuonna 1990 perustetun Starnetin juuret ovat Songin eli nykyisen TDC Songin laskutuksen hoitamisessa. Ohjelmistolisenssiasiakkaiksi saatiin 1996 TDC Song Nordic ja Cubio Communications ja vuosituhannen vaihteen tienoilla Saunalahti, Spinbox ja Spring Mobil.

Varsinainen ravakka asiakaspohjan laajentaminen alkoi kuitenkin Auran mukaan vasta muutama vuosi sitten samalla kun alettiin siirtää painoa lisenssimyynnistä palveluihin.

Ohjelmistovuokrausasiakkaita ovat muun muassa Lännen Puhelin, Lohjan Puhelin ja Mikkelin Puhelin. Kokonaisvaltaisempaa palvelua Starnetilta ovat ostaneet Aina Group, TDC Song Finland ja Setera.

- Liikevaihdosta yli puolet tulee jo palveluista ja loppu lisensseistä ja ylläpidosta, Ilkka Aura toteaa.

Järjestelmäasennuksia on kaiken kaikkiaan 15.

Pohjoismaiden lisäksi on ehditty edetä myös Espanjaan. Starnetin suurin palveluasiakas on monikansallinen operaattori, jonka laskutusta Starnet hoitaa Suomessa ja Espanjassa. Operaattori ei kuitenkaan ole antanut Starnetille lupaa käyttää nimeään referenssinä.

Varsinaisen kansainvälistymisen ensiaskeleetkin on jo otettu: Auran mukaan merkittävän Britanniassa, Irlannissa ja Espanjassa toimivan laskutuksen ulkoistuspalveluja tarjoavan Servistan kanssa on tänä syksynä tehty jakelukanavakumppanuussopimus.

Kokonaispalvelua prosentilla

Starnetin modulaariset järjestelmät sisältävät Auran mukaan sovellukset laskutukseen, tapahtumien keruuseen, palveluiden aktivoimiseen sekä asiakas- ja tuotehallintaan.

Starnetin kaltaisilla palveluntarjoajilla on operaattorikentässä Auran mukaan tilausta yhä enemmän.

- Operaattoreilta odotetaan dynaamisuutta ja reagointiherkkyyttä ja toisaalta niillä on voimakkaita kustannuspaineita. Markkinoille tulee uusia palveluoperaattoreita ja jakelukanava- ja sisältökumppaneita ja toisaalta johtavat operaattorit segmentoivat brandeja, Aura kuvaa Starnetin toimintakenttää.

- Tässä tilanteessa rutiiniliiketoimintaprosessit ulkoistetaan.

Starnetilta löytyy Auran mukaan kilpailukykyinen vastaus kiinteän lankaverkon, matkapuhelin-, internet- ja voip-palveluoperaattoreille.

Starnet katsoo omaksi asiakaskunnakseen alle kolmen miljoonan asiakkaan operaattorit.

- Niille me pystymme tarjoamaan kokonaispalvelua, jonka hinta on noin prosentti laskutuksen arvosta.

Starnetin oma 34 hengen voimin saavutettu liikevaihto oli viime vuonna 3,1 miljoonaa euroa ja liiketulos puoli miljoonaa euroa. Tälle vuodelle on budjetoitu henkilöstöä 42, liikevaihtoa 4,4 miljoonaa ja liiketulosta 0,6 miljoonaa euroa.

Kohti oikeata ylänurkkaa

Starnet ei ole maailmalla eikä edes Suomessa ainoa teleoperaattoreille laskutusohjelmistoapua tarjoava yritys.

Ilkka Aura asemoi kuitenkin Starnetia omassa nelikentässään selvästi voittajaneljännekseen eli oikeaan ylänurkkaan.

Samaa asiakasryhmää eli palveluoperaattoreita ja verkko-operaattoreiden erillistuotteita lisenssi- ja palvelumallia yhdistämällä tavoittelevan Auran mukaan myös ruotsalainen Abbla ja tanskalainen CDRator. Molemmat ovat tällä vuosituhannella perustettuja ja Starnetin kokoluokassa.

Pääosin lisenssimallilla toimien perinteisiä verkko-operaattoreita tavoittelevat muun muassa Amdocs, Convergys, hiljan Oraclen ostama Portal Software - ja myös suomalainen TTM-Tieto.

TTM-Tiedon kanssa Starnet solmi yhteistyösopimuksenkin kolme vuotta sitten.

– Sen jälkeen Starnet on keskittynyt voimakkaasti palvelukeskusliiketoimintaan erityisesti matkaviestintäoperaattoreille, joten yhteiset liiketoimintamahdollisuudet ovat jääneet pienemmiksi, Aura toteaa.

Comptelista Starnet eroaa Auran mukaan operaattoreiden tukiohjelmistokisassa lähinnä sijaitsemalla arvoketjun eri kohdassa.

– Comptel keskittyy oss- (operations support systems) eli tukiohjelmistomarkkinaan me puolestamme bss (business support systems) -markkinaan eli muun muassa asiakas- ja tuotehallintasovelluksiin sekä hinnoittelu- ja laskutusjärjestelmiin. Järjestelmämme ovat peräkkäin arvoketjulla ja täydentävät toisiaan.

Päällekkäisyyttäkin Comptelin kanssa löytyy:

– Me molemmat tuotamme tapahtumien keruu- ja provisiointisovelluksia. Asiakaskohderyhmämme on kuitenkin eri: Comptel keskittyy suuriin operaattoreihin ja Starnet alle kolmen miljoonan tilaaja-asiakkaan operaattoreihin.

Auran mukaan operaattoreiden laskutuksen ulkoistuspalveluilla on vahva tilaus.

Booz, Allen & Hamiltonin viime vuonna tekemän katsauksen mukaan vain joka kymmenes operaattori pitää laskutusta kriittisenä inhouse-toimintona ja 70 prosenttia on valmis ulkoistamaan sen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    8. 8

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    9. 9

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää