Nokia: Työntekijöillä on mahdollisuus järjestäytyä

Nokia kiistää hollantilaisen SOMO:n tuoreen tutkimuksen väitteen siitä, ettei sen tehtaiden työntekijöillä olisi mahdollisuutta liittyä ammattiliittoon. Tutkimus kännykkäyhtiöiden työoloista julkistettiin tänään.
Nokia korostaa, että kaikille työntekijöille kaikkialla maailmassa kerrotaan oikeuksista ja velvollisuuksista.

– Kun uusia työntekijöitä tulee töihin, pidämme heille code of conduct - koulutuksen, jossa kerromme mitä oikeuksia heillä on ja mitä heiltä edellytetään, Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen sanoo.

Suominen ei osaa sanoa, minkä takia tutkimusta varten haastatellut ovat sanoneet, ettei yrityksessä katsota järjestäytymistä hyvällä. Hän arvelee, että kyseessä saattaa olla esimerkiksi kielitaidon puutteen aiheuttama väärinymmärrys.

Tutkimuksessa kerrottiin myös, että Nokian thaimaalainen alihankkijan alihankkija LTEC teettäisi 12-tuntisia päiviä seitsemänä päivänä viikossa sovittujen 8-tuntisten päivien sijaan.

– En osaa kommentoida tätä, koska kyseessä on alihankkijan alihankkija. Mutta alamme selvittää asiaa ensisijaisesti alihankkijamme kautta, ja tarvittaessa olemme yhteydessä myös suoraan LTEC:hen, Suominen sanoo.

Suomisen mukaan Nokia tarkistaa säännöllisesti, noudattavatko sen alihankkijat sovittuja eettisiä pelisääntöjä. Yhtiöllä on satoja alihankkijoita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    9. 9

      Näin paljon enemmän Helsingissä tienataan

    10. 10

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää