PS3:n myynti valahti Japanissa

Sonyn Playstation 3 -pelikonsolin myynti putosi Japanissa rajusti sen ensimmäisellä kokonaisella myyntiviikolla verrattuna kahteen ensimmäiseen päivään. Syynä arvellaan olevan valmistusongelmista johtuva tarjonnan puute.


PS3:a myytiin 13.11. - 19.11. Japanissa 43 378 kappaletta, kun kahtena ensimmäisenä myyntipäivänä eli 11. ja 12. marraskuuta myynti ylsi 88 400 kappaleeseen, kertoo uutissivusto IDG japanilaisen viihdealan julkaisujen kustantajan Enterbrainin tietojen perusteella.

Japanilaisen markkinatutkimusyhtiön Media Createn mukaan PS3:n myynti putosi ensimmäisellä täydellä viikolla 42 099:een ja seuraavalla viikolla 32 622:een. Media Create arvioi kahden ensimmäisen päivän myynniksi 81 693 kappaletta.

Myynnin vähenemisen arvellaan johtuvan siitä, ettei Sony pysty toimittamaan konsoleita riittävästi. Yhtiöllä on ollut vaikeuksia konsolin sinilasertekniikan kehittämisessä, ja siksi yhtiö on joutunut lykkäämään konsolin lanseeraustakin.

Sony suunnitteli alun perin tuovansa Euroopan, Japanin ja Pohjois-Amerikan markkinoille tällä viikolla kaksi miljoonaa PS3:a, mutta määrä jäi 500 000:een. Euroopan-lanseerausta lykättiin ensi maaliskuuhun.

Sonysta ei ole kommentoitu arvioita, mutta kerrottiin, että yhtiö toimittaa konsoleita jatkuvasti jälleenmyyjilleen Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Kutaragin työtaakka kevenee

Sony teki loppuviikosta muutoksia videopeliyksikkönsä ylimmässä johdossa. Yhtiön toimitusjohtaja Ryoji Chubachi kertoi uutistoimisto AP:n mukaan, että muutokset olivat tarpeen, jotta PS3:n menestys voitaisiin taata.

Osa Playstationin isänä pidetyn peliyksikön toimitusjohtajan Ken Kutaragin työstä siirrettiin perjantaina Kazuo Hiraille, joka on Sonyn Yhdysvaltain-videopelitoimintojen johtaja. Chubachin mukaan jokaisen johtajan työ on lisääntynyt, joten Kutaragin harteilta oli siirrettävä töitä pois.

Chubachi kertoi, että vaikka Kutaragin tittelinä on toimitusjohtaja, hän vahvuuksiensa mukaisesti pitää tarkoin silmällä myös konsolin teknistä kehittämistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    6. 6

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Pilaako tämä myrkkypommi kotisi?

    9. 9

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    10. 10

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää