Sähkön hinta syöksyy kohinalla

Pitkittyvä lämpökausi ja rajut sateet painavat sähkön pörssihintaa jyrkästi alaspäin. Vesitilanne Pohjolan vesivoiman tuotantoalueilla lähestyy jo normaalia.


Tuoreimmatkin sääennusteet lupaavat edelleen lämpöä ja rajuja sateita Pohjolaan, mikä voi parantaa Pohjolan vesitilanteen jo parin viikon sisällä jopa käytännössä normaaliksi.

Energiameklareiden sähkömarkkinakatsauksen mukaan seuraavan kymmenen päivän aikana on määrä sataa 12,1 terawattitunnin vedet, mikä ylittää ajankohdan normaalit sateet seitsemän terawattitunnin verran.

Muutos kuivasta loppukesästä on dramaattinen. Elokuussa Pohjolan vesivoimaloiden yläpuolisista altaista ja maastosta puuttui normaalitilanteeseen verrattuna vettä peräti 30 terawattitunnin sähköntuotannon verran.

Vattenfall ennustaa sähkömarkkinaraportissaan, että tämän viikon lopussa vesivarastojen ja maaston hydrologinen vaje on enää alle viisi terawattituntia.

Kolmessa kuukaudessa Pohjolan vesivoimatilanne on siis parantunut määrällä, joka vastaa noin kolmannesta Suomen vuotuisesta sähkönkulutuksesta. Osa parannuksesta johtuu sateista ja osa siitä, ettei lämmityssähköä ole kulunut normaaliin tahtiin.

Alkusyksyn huoli sähkön riittämisestä talven aikana on huomattavasti helpottanut. Tehopula voi tosin edelleen iskeä, vaikka vesialtaiden energiamäärä onkin kasvanut.

Sähkön ja sähköjohdannaisten pörssihinnat ovat huuhtoutuneet sateiden mukana alas huipulta. Spot sähkön päiväkeskihinta ylitti elokuussa hurjimmillaan 80 euroa. Tämän päivän spot-sähkö maksaa keskimäärin 35,56 euroa.

Lähiaikojen pörssisähkön halpenemista on tehostanut ensimmäisen päästökauppajakson päästöoikeuksien hintakierre.

Ensi vuonna päättyvän jakson päästöoikeuksia voi jäädä käyttämättä, ja oikeudet voivat menettää jopa kokonaan arvonsa.

Päästöt maksavat pörssissä enää 7–8 euroa hiilidioksiditonnilta, kun reilut puoli vuotta sitten hiilidioksiditonnin päästöoikeus hipoi 30 euroa.

Vuonna 2008 alkavan toisen päästökauppajakson oikeudet ovat yhä arvossaan. Niihin perustuvien johdannaisten hinnat ovat lähellä 20 euroa. Näitä hintoja on pönkittänyt se, että EU:n komissio leikkaa kovalla kädellä kansallisia alkujakosuunnitelmia eikä ensimmäiseltä kaudelta säästyviä oikeuksia voi juuri siirtyä toiselle jaksolle.

Sähkömarkkinoiden äkkiliikkeet eivät varmasti lopu nyt menossa olevaan syöksyyn.

– Mikäli sää jossain vaiheessa muuttuu talveksi, niin markkinasta löytyy potentiaalia nopeaan ja selväänkin nousuun, varoittaa Energiameklareiden toimitusjohtaja Esko Kytömäki.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    10. 10

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää