Yle: Vapon tytäryhtiö saa eniten maataloustukia

(päivitetty 13.54) Suomen suurimpia maataloustukia nostaa turve- ja pellettiyritys Vapon tytäryhtiö Suo Oy, kertoo Ylen uutiset. Yhtiö sai vuonna 2004 yli 1,2 miljoonaa euroa tukea Pyhäselän ruokohelpipelloilleen. Yleisradio tutki suurimmat tukien saajat.
Seuraavaksi suurimmat tuensaajat olivat Kalajoella sijaitseva karjatila Bullstop (noin 841 000 euroa), sotkamolainen karjankasvattaja Eero Lukkari (568 000 euroa), sikatilallinen Gösta Lillbacka Oravaisista (529 000 euroa) sekä Mikko Elovaaran nautakarjatila Kiuruvedeltä (482 000 euroa).

Eniten tukea saanut viljatila oli Jokioisissa sijaitseva Jokioisten Kartanot noin 473 000 euron tukipotilla.

Yritysjohtajista listoille pääsivät muun muassa Antti Herlin, Björn Wahlroos ja autokauppiassuku Laakkoset. Heidän saamiaan tukia ja niiden oikeutusta on puitu viime viikkoina lehtien palstoilla. Laakkosten maatalousyhtymä on 15. suurin maataloustuen saaja 301 155 eurolla. Sadan suurimman tuen saajan listalle Wahlroos ja Herlin eivät ihan yltäneet, mutta Wahlroos on Halikon suurin tuen nostaja 156 539 eurolla ja Herlin Kirkkonummen tukikeisari 167 050 eurolla.

Tietoja myönnetyistä maataloustuista on Yleisradion mukaan yhä vaikeaa saada, vaikka korkein hallinto-oikeus on linjannut, että tuet ovat julkista tietoa.

Maa- ja metsätalousministeriö ei ole antanut tietoja suoraan, vaan ministeriö on määrännyt kuntien virkamiehet toimittamaan tukipäätökset Yleisradiolle.

Määräyksestä huolimatta etenkään monet eteläpohjalaiset kunnat eivät suostu paljastamaan tukia. Lisäksi useat kunnat vaativat tietojen antamisesta suuria korvauksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      EK esittää ylärajaa päivähoitomaksuille ja vaatii lisää innovaatiorahaa

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää