Valikko

Kolumni: Tekstaripolitiikot kohtaavat

Kun pääministeri Matti Vanhanen luovuttaa perjantaina EU:n huippukokouksessa Brysselissä unionin valtikan Saksan Angela Merkelille, kohtaavat siinä johtajat, joilla on yhteinen passio: kännykän tekstarit.
Vanhasen tiedetään päättäneen naissuhteensa tekstiviestillä, ja Merkelin sanotaan voivan tekstailla neuvottelupöydän altakin viestejä vaikka sokkona.

Maanantai-iltana Merkel tosin kielteli Saksan television haastattelussa, ettei hän mikään Handy-kansleri ole. Saksalaiset kutsuvat kännykkää Handyksi.

– Huhupuhetta, että pystyn tekstaamaan sokkona, kyllä minä joudun vilkaisemaan näppäimistöä.

Tovin Merkel pyöritteli saksalaistoimittajan kysymystä, montako tekstaria hän lähettää päivässä ja päätyi lopulta arvioon 15–20. Joidenkin lehtien mukaan saksalaiskansleri on itse asiassa kännykkäriippuvainen.

Totta on, että kännykkä istuu tämäkästi Merkelin taskussa. Lahden EU-huippukokouksestakin levisi maailmalle televisiopätkä, jossa saksalaisjohtaja astui sisään Lahden konferenssikeskukseen kännykkä korvassaan ja viittilöi avustajansa vihaisesti kauemmas, jotta sai puhua puhelunsa loppuun.

Vanhanen ja Merkel ovat EU-poliitikkojen ylimmät kännyköijät. Taskupuhelin ei tunnu oikein tarttuvan Ranskan Jacques Chiracin eikä sen kummemmin Britannian Tony Blairinkään handuun.

Merkel ei kuitenkaan tunne Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin kännykkänumeroa, ainakin hän niin sanoi tv-showssa, joten hän ei voi sähkötellä Georgelle kommenttejaan.

Toimittaja ei kysynyt, tietääkö hän Vladimir Putinin kännykkänumeron. Merkel kertoi sen sijaan, että Putinin saksan kielen taito on parempi kuin hänen oma venäjän taitonsa, joten jos johtajat etsivät yhteistä kieltä, se on saksa.

Merkel sai Handy-Kanzlerin nimen, kun hänestä levisi maailmalle kuvia 90-luvun alusta, jolloin hän naisasioiden ministerinä puhui päätään suurempaan kännykkään.

Vielä keväälläkin Hannoverin Cebit-messuilla hän mainosti Motorolan osastolla, että hänellä on vanhanmallinen puhelin, koska uudet pienet tuppaavat hukkumaan käsilaukkuun. Merkelin kännykän nimeä ei ole silti hankala arvata, sillä hän nappasi neuvonantajakseen heti kansleriuransa alusta lähtien Siemensin entisen pääjohtajan Heinrich von Piererin.

Kansleritar sanoo, ettei yllättynyt viime viikolla julkistetusta tanskalaistutkimuksesta, jonka mukaan kännykkä ei aiheuta terveyshaittoja. Sen hän tiesi fyysikkona jo ennenkin.

Vanhanen voisi viedä EU:n uuteen aikaan luovuttamalla viestikapulan Angielle vaikkapa viestillä: "Da hast Du es!"

Tässä tämä nyt on: EU:n vetovuoro.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää