Valikko

Laatu on Suomen ainoa kilpailuvaltti

Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta kiinnittää tässä lehdessä olevassa Johda & Kehitä -sivustossa huomiota laadun merkitykseen. Elorannan mielestä laadukas toiminta on ainoita tapoja säilyttää teollisuus Suomessa.
Eloranta on oikeassa. Suomalainen teollisuus ei voi kilpailla halvemman työvoiman maiden kanssa massatuotannolla. Ainoa keino pärjäämisessä on laadukas ja innovatiivinen toiminta. Ne eivät synny itsestään, vaan ne edellyttävät, että kaikki osatekijät ovat kunnossa. Laatu ei liity pelkästään tuotteen teknisiin ominaisuuksiin, vaan vähintään yhtä paljon tapaan toimia. Se edellyttää hyvää johtamista.

Toiminnan pitää siis olla laadukasta läpi yhteiskunnan. Laatuun pitää panostaa esimerkiksi koulutuksessa, tutkimuksessa, terveydenhuollossa, hallinnossa ja työpaikoilla.

Elorannan mukaan verkostoituneessa maailmassa on tärkeä oivaltaa, että laatu ei parane vain omaa toimintaa hiomalla. Esimerkiksi Metson laatuhaastetta kuvasta hyvin, että yhtiöllä on asiakkaita ja projekteja 140 maassa. Paperikoneista yhteistyökumppanit tekevät noin kaksi kolmasosaa. Asiakkaita ei kiinnosta, johtuuko jonkin ongelma päätoimittajasta vai alihankkijasta. Päätoimittaja kantaa kuitenkin vastuun koko projektin laadusta ja onnistumisesta.

Toimitusten viivästyminen voi tulla kalliiksi. Aamulehdessä torstaina olleen uutisen mukaan Suomen puolustusvoimat saa ranskalaiselta NH Industriesiltä tilaamiensa NH90-kuljetushelikoptereiden viivästymisestä 16 miljoonan euron hyvityksen. Kopteritoimitukset ovat yli kaksi ja puoli vuotta myöhässä. Suomen viidennen ydinvoimalan rakentamisen yhteydessä on törmätty laatuongelmiin. Ne ovat viivästyttämässä voimalan valmistumista huomattavasti. Se on tulossa kalliiksi sekä voimalan toimittajalle että tilaajalle.

Laadukkaasta johtamisesta huolehtiminen on jokaisen suomalaisen asia. Suomi on menestynyt hyvin monissa kansainvälisissä vertailuissa. Suomi on maailman kilpailukykyisin maa ja meidän peruskoulutusjärjestelmämme on palkittu maailman parhaisiin kuuluvana. Ne ovat hyviä saavutuksia ja voimme olla niistä ylpeitä. Itsetyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole varaa, koska laatu pitää lunastaa joka päivä myös tulevaisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Nokian johto teki 3,4 miljoonan kaupat yhtiön osakkeilla

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää