Toimistoissa tajutaan tulostuksen ympäristövaikutukset

"Vihreä vallankumous" -ajattelutapa on vakiintunut kotitalouksiin Euroopassa, jolla on myös positiivinen vaikutus ympäristöystävälliseen käyttäytymiseen toimistoissa, paljastaa Lexmarkin teettämä uusi tutkimus. 84 prosenttia tutkimukseen vastanneista sanoo toimivansa toimistoissa ympäristöystävällisesti.
Tutkimukset suoritti Ipsos eri Euroopan maissa. 88 prosenttia vastanneista 2500 toimistotyöntekijästä ymmärtää, kuinka suuri vaikutus tulostamisella on ympäristöön.

Toimistotyöntekijät ovat innokkaita näkemään vihreämmän työympäristön, mutta samaan aikaan he väittävät, etteivät työnantajat tue heitä. 43 prosenttia vastanneista väittää, etteivät työnantajat välitä paperin kulutuksesta ja 41 prosenttia ajattelee, ettei energiajätteestä huolehtiminen ole heidän työnantajilleen tärkeää.

Yli kolmannes vastaajista uskoo, että paras tapa taata ympäristöstä huolehtiminen yrityksissä on valtioiden tai EU:n lakisäädökset, joilla pakotetaan yritykset muuttamaan toimintatapojaan. Lähes kolmannes uskoo, että valmistajien tulisi enemmän vaikuttaa toimistotyöntekijöiden laitehankintoihin ohjaamalla heitä oikeisiin hankintoihin.

Katteetonta kehua etelässä

Ihmiset tuntuvat tietoisesti säästävän paperia, 84 prosenttia toimistotyöntekijöistä väittää, että he lukevat sähköpostit ja muut dokumentit usein suoraan näytöltä ennemmin kuin tulostavat ne. Kuitenkin vain 29 prosenttia heistä käyttää kierrätettyä paperia ja vain 28 prosenttia tulostaa kaksipuolisesti.

Siitä huolimatta, että suurin osa sanoo valmistajien keräävän tyhjät värikasetit kierrätykseen, vain puolet vastaajista hävittää ne kierrätyspönttöön. Lisäksi noin joka kymmenes työntekijä heittää tyhjät värikasetit suoraan roskapönttöön.

Lexmarkin mukaan tutkimuksessa käy ilmi perinteinen jako pohjois- ja eteläeurooppalaisten asenteissa ympäristökäytäntöjä kohtaan. Näkyvimmät erot teorian ja käytännön suhteen löytyvät Etelä-Euroopasta.

Italialaiset ja espanjalaiset väittävät, että heidän työtapansa ovat erittäin ympäristöystävällisiä, mutta samaan aikaan heillä on tapana tulostaa enemmän sivuja kuin muilla ja melkein viidennes heittää tyhjät värikasetit roskapönttöön.

Ranskalaiset eivät ole yhtä rohkeita väitteissään ympäristöystävällisyydestään. Kuitenkin he kuluttavat vähemmän paperia kuin heidän etelänaapurinsa ja he sijoittuvat toiseksi energiansäästövertailussa.

Brittiläisten ja saksalaisten työntekijöiden ymmärrys on enemmän suunnattu käytäntöön. Molemmissa maissa myönnetään hieman korkeammat tulostusluvut kuin muilla mailla. Lisäksi halu toteuttaa ympäristöystävällistä toimintaa jokapäiväisellä tasolla on korkealla. Britit eivät myöskään syytä työnantajiaan vihreän ajattelutavan puutteesta.

Lexmarkin tutkimus paljastaa myös, että Itävalta on edelläkävijä vaihtoehtoisen energian ajattelussa Euroopassa. Melkein viidennes vastanneista käyttää kotona aurinko- tai vesivoimaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää