Valikko

Lassila & Tikanoja ostaa bioenergiayrityksen

Ympäristönhuoltoon sekä kiinteistöjen ja laitosten ylläpitoon erikoistunut Lassila & Tikanoja ostaa 70 prosenttia Biowatti Oy:n osakkeista yhtiön toimivalta johdolta. Kauppahinta on 30 miljoonaa euroa.
Lassila & Tikanoja on samalla sitoutunut ostamaan loput 30 prosenttia Biowatista vuoden 2011 loppuun mennessä.

Yhtiö arvioi kaupan parantavan osakekohtaista tulosta ensi vuonna noin kahdeksalla sentillä olettaen, että kauppa toteutuu 1. helmikuuta. Biowatin loppuosuuden kauppahinta määräytyy tulevan tuloskehityksen perusteella.

– Biowatin ostolla L&T toteuttaa kasvustrategiaansa. Biopolttoainemarkkinat kasvavat lähivuosina voimakkaasti, muun muassa uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelma edellyttää metsäenergian hyödyntämisen kaksinkertaistamista vuoteen 2010 mennessä. L&T haluaa olla mukana tässä kehityksessä. Biowatin oston myötä L&T:stä tulee merkittävä toimija tälle sektorille, Lassila & Tikanoja kertoo tiedotteessaan.

Yritysosto laskee Lassila & Tikanojan omavaraisuusastetta noin kuusi prosenttiyksikköä, kun se oli syyskuun lopussa 50,1 prosenttia.

Biowatti on Suomen johtava bioenergia-alan yritys, joka harjoittaa biopolttoaineiden hankintaa, prosessointia, markkinointia ja toimittamista asiakkaille. Päätuotteita ovat metsä- ja puuteollisuuden puusivutuotteet sekä metsähakkeet.

Yhtiö on merkittävä raaka-ainetoimittaja levy- ja selluteollisuudelle sekä pellettitehtaille. Se toimittaa materiaaleja myös ympäristörakentamiseen, kompostointiin ja kuivikemarkkinoille.

Biowatin liikevaihto on tänä vuonna noin 65 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 38 henkilöä. Liikevaihdon ennakoidaan kasvavan ensi vuonna yli 10 prosenttia ja liikevoittoprosentin olevan 7-8. Ostetun yhtiön nimeksi tulee L&T Biowatti. Se jatkaa toimintaansa osana Lassila & Tikanoja -konsernia. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Pekka Laurila.

Kaupan toteutuminen vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Lassila & Tikanoja odottaa viranomaisten päätöstä ensi vuoden tammikuun aikana.

-

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää