Kolumni: Joulu ainainen

Oi, jospa ihmisellä ois joulu ainainen, laulettiin vastikään monessa kodissa. Nyt voi vain etsiä sitä kauppiasta, joka laulun on sanoittanut.
Kauppiaat tekevät jouluna jopa kaksi kolmasosaa vuoden myynnistään. Luksustavara tai ainakin sellainen tavara, jota ei osteta muuten kuin jouluna, on käynyt kaupaksi. Niin kuin aina, on myös heitä, jotka yrittävät hyötyä tästä sirkuksesta.

Sveitsiläiset ovat nyt jallittaneet heille tärkeiden tuotteiden, kuten kellojen ja suklaan väärentäjiä.

Sveitsiläiset tekevät vuodessa 25 miljoonaa kelloa, mutta niiden väärennöksiä liikkuu maailmalla 40 miljoonaa kappaletta. Ne vievät maalta kellotuloja 520 miljoonaa euroa.

Tämä voi tuntua vitsiltä, mutta nyt kaupitellaan myös kopiosuklaata. Suklaatryffeleillä on eroa, joten kauppojen hyllyille on ilmestynyt laatusuklaiden pakkauksia jäljitteleviä teoksia. Tällaisilla suklailla yritetään tavoitella esimerkiksi sveitsiläisen Lindtin juhlapakkauksia, ja saada ostajia, tietysti halvemmalla hinnalla ja huonommilla konvehdeilla.

Jos rahat eivät riitä edes väärennöksiin, kertovat geneveläiskauppiaat, että näin juhlapyhien aikaan varsinkin nuoret yrittävät saada keinolla millä hyvänsä käsiinsä edes luksustuotteen kassin, jota voisi heilutella kadulla. Onhan se nyt eri asia, jos kantaa tavaroita Diorin kuin Lidlin pussissa, vaikka pussissa olisi se sama HK:n sininen.

Keski-Euroopassa otetaan uusi vuosi vastaan usein kaviaarilla ja susheilla. Nyt japanilaiset aikovat hakea susheilleen alkuperämerkinnän, jotta mitä tahansa raakakala- ja riisipalloa ei enää voitaisi kutsua sushiksi.

Sammesta saatava kaviaari taas on niin vähissä, että Sveitsissä on ryhdytty kasvattamaan sampea myös altaissa. Nykyäänhän laillisesti kalastetusta kaviaaripurkista pitää löytyä kaikki kalastustiedot.

Lahjanvaihtopörsseissä on parhaimmillaan pahin ruuhka. Niissä ei kuitenkaan varmaan nähdä ranskalaisen muotigurun Lacroix’n suunnittelemia timanteilla koristeltuja titaanisuksia, hinta: 42 000 euroa. Laudat asetellaan usein takanvierustalle, sillä mäessähän niissä voisi kiiltää jopa lumi eivätkä timangit.

Jollakin ostokset on maksettava, niin kopiot kuin aidotkin. Euro on nyt viisi vee. Eurooppalaisten enemmistö uskoo, että se on syypää kallistuneisiin hintoihin. Suurin osa kaipaa omia vanhoja valuuttojaan ja laskee hinnat yhä vanhassa rahassa. Ranskassa ei tarvitse edes rasittaa laskupäätään, sillä hinnat annetaan siellä yhä niin frangeina kuin euroina.

Hyvää vuotta 2007! Pitäkää älli päässä ostoksillakin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää