Valikko

Lappiin pääsee pian Helsingistä tilauslennolla

Hotelliketju Lapland Hotels ja matkatoimisto Kaleva Travel aloittavat kevätviikoilla pakettimatkat Lappiin. Ensimmäinen Finnairin tilauslento Helsingistä Kittilään lähtee 17. helmikuuta. Lappiin lennetään lauantaisin huhtikuun puoliväliin saakka.
Suomen matkailun historiassa lennetään ensimmäistä kertaa yhdeksän tilauslennon sarja kotimaan sisällä. Maanantaina myyntiin tulevan pakettimatkan lentojen järjestämisestä vastaa matkatoimiston sijaan hotelliketju.

Lapland Hotelsin johtaja Ari Vuorentausta kertoo, että idea oman lentolomatuotteen tekemisestä suomalaisille syntyi, koska asiakkailla on ollut vaikeuksia saada lentoja Lappiin kevätviikonloppuina. Sarjapohjaista tilaustuotetta kotimaan markkinoille on kehitelty parin vuoden ajan.

Ajatustyö on vuosia vanhempi. Toimitusjohtaja Pertti Yliniemi muistelee, että tilauslentoliikennettä suunniteltiin yhteistyössä Finnmatkojen kanssa jo vuonna 1987. Pakettituote muuttui tuolloin kuitenkin reittilennoksi.

– Sarjapohjaisen tilauslennon järjestäminen vaatii isoa toimijaa, joita ei ole Lapissa montakaan. Pitää ostaa lennot valmiiksi ja uskoa, että kone täyttyy. Yksittäinen hotelli ei siihen pysty. Riski olisi suuri myös matkatoimistoille. Lapland Hotels on nyt kehittynyt riittävän suureksi yhteistyökumppaniksi Kalevalle ja Finnairille, Yliniemi toteaa.

Yliniemi kertoo halunneensa aina puuttua majoituksen lisäksi myös kuljetukseen, jonka hän kuvaa olevan yksi osa tuotetta. Uusi jakelukanavakin on hänelle tervetullut.

Helsingistä lähtevälle tilauslennolle pääsee liittymälennoilla Jyväskylän, Tampereen ja Joensuun lisäksi Baltiasta. Kittilästä asiakkaat ohjataan Pallakselle, Ylläkselle, Leville ja Olokselle. Pakettimatkan houkuttelevuutta kasvatetaan tarjoamalla tulijoille kuljetuksen, majoituksen ja aamiaisen oheen lisäetuja, kuten suksien voitelupalvelua tai mahdollisuutta moottorikelkkailuun.

Lentoliikenne avataan 123-paikkaisella koneella. Pohjoisen pakettimatkan on tarkoitus tulla matkailumarkkinoille pysyvästi.

Paketin uskotaan houkuttelevan Lapin hiihtokeskuksiin uusia asiakkaita. Yliniemi uskoo, että myös asiakkaat ovat kaivanneet tilauslentoja.

Kaleva Travelin markkinointijohtajan Terhi Hakulisen mukaan hinnat kilpailevat samassa luokassa etelän pakettimatkojen kanssa.

Lapland Hotels omistaa yhdeksän hotellia kahdeksassa Lapin lomakohteessa sekä hiihtokeskukset Ylläksellä, Pallaksella ja Oloksella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    4. 4

      Bengt Holmström puhui Nobel-tilaisuudessa

    5. 5

      Sipilä: Suomella on mahdollisuus saada Saksa kiinni

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    8. 8

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    9. 9

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    10. 10

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    7. 7

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää