Operaattorit: Miten niin torppasi?

Elisan henkilöasiakkaista vastaava johtaja ja Saunalahden toimitusjohtaja Matti Vikkula ja tuotekehitysjohtaja Pasi Mehtonen TeliaSonerasta eivät pureskelematta niele Saarikosken väitteitä.

– Kyllä ne ovat olleet asiakkaat, jotka ovat halunneet käyttää tekstiviestejä. Mainostimme jo vuonna 2001 mobiilia sähköpostia televisiossa, mutta asia ei ottanut tulta, Mehtonen sanoo.

Mehtosen mukaan tekstiviesti jos mikä on verkottumisominaisuus, sillä siinä laaja joukko ihmisiä – "käytännössä koko kansa" – lähettää viestejä.

– Kun Nokia 2110, jolla saattoi paitsi vastaanottaa tekstiviestejä myös lähettää niitä, tuli markkinoille vuonna 1995, parin kolmen vuoden aikana tekstiviestiominaisuus käytännössä verkotti suomalaiset. Se oli meillä Suomessa mahdollista, sillä operaattoreilla oli sopimukset keskenään tekstiviestien välittämisestä.

Mehtosen mukaan tekstiviestiä ja mobiilia sähköpostia ei myöskään pitäisi verrata toisiinsa, sillä niillä on eri tarkoitus.

Matti Vikkula uskoo Saarikosken tavoin siihen, että laajakaistamaailmasta tuttu kuukausihinnoittelu yleistyy mobiilimaailmassakin. Mehtonen on toista mieltä.

– Eivät suomalaiset halua maksaa datasiirrosta, eivät kaikki edes ymmärrä, mitä se tarkoittaa. He haluavat surffata ja lähettää ja lukea sähköposteja. Asiakas haluaa itse päättää, millaisen palvelupaketin hän haluaa, eikä sen päälle saa tulla mitään maksuja, vaan käytön kustannusten on oltava täysin ennustettavissa.

Matti Vikkulan mukaan Saarikosken väitöskirjan tekemisen aikana on tapahtunut paljon, eikä se näy väitöskirjassa.

– Viimeisten tilastojen mukaan jo kolmannes myydyistä uusista kännyköistä on 3G-kännyköitä, ja 3G-palvelujen käyttö on moninkertaistunut. Suomi on nousemassa kovaa vauhtia kohti Euroopan paalupaikkaa uusien mobiilisovellusten hyödyntäjänä.

– Muutos on raju, sillä vuosi sitten joulukuussa 2005 vain joka sadas suomalainen omisti 3G-matkapuhelimen. Kevään 2006 vertailussa Suomi oli 3G-palveluissa edelleen häntäpään valvojana. Internet on jo taskussa, kytkykauppa mahdollisti sen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    3. 3

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    6. 6

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    7. 7

      Suvi- ja Palta-veneet myydään uudelle yhtiölle

    8. 8

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    9. 9

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    10. 10

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää