Digikauppa piristi äänitemyyntiä

Äänitealan myynti kääntyi viime vuonna kasvuun muutaman tasaisemman vuoden jälkeen. Äänitteitä myytiin viime vuonna Suomen Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ÄKT:n mukaan 8–9 prosenttia enemmän kuin 2005.
– Euromääräinen myynti lisääntyi noin 5–6 prosenttia. Kasvun taustalta löytyy muun muassa tekijänoikeuslain uudistus, joka kielsi piraattilevyjen maahantuonnin. Toinen merkittävä tekijä on kasvava digitaalinen musiikkikauppa, apulaisjohtaja Tommi Kyyrä ÄKT:sta sanoo tiedotteessa.

Suomen äänitemyynnin arvo oli vuonna 2005 noin 105 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa noin 10 miljoonaa myytyä äänitettä.   

– Suomessa kotimaisen musiikin arvo kokonaismyynnistä on poikkeuksellisen korkea. Äänitekaupan kappalemäärissä kotimaisen musiikin osuus on peräti 58 prosenttia. Tämä on eurooppalaisittain poikkeuksellisen korkea luku, sanoo Äänitealan yhteismarkkinointityöryhmän puheenjohtaja, EMI Finlandin toimitusjohtaja Wemppa Koivumäki.

Piristääkseen äänitemyyntiä levy-yhtiöt ja alan kauppiaiden aloittavat keskiviikkona alennusmyynnin. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun ääniteala harrastaa yhteistoimintaa alennusmyynnissä.

Alennustuotteita on tarjolla keskimäärin 300–500 nimikettä kauppiaista riippuen. Mukana on useita viime syksynä julkaistuja huippulevyjä. Tarjolla on musiikkia koti- ja ulkomaisesta rockista aina iskelmän kautta jazziin ja klassiseen musiikkiin.

– Levyalen tavoitteena on saada uusia asiakkaita ääniteostoille ja aktivoida alan kauppaa muuten hiljaisena vuodenaikana. Nyt oli sopiva ajankohta saada kauppiaat ja levy-yhtiöt toteuttamaan yhteistä kampanjaa, Kyyrä sanoo. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    6. 6

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    9. 9

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    10. 10

      Pilaako tämä myrkkypommi kotisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää