Uusia aikakauslehtiä ennätysmäärä viime vuonna

Uusia aikakauslehtiä perustettiin viime vuonna ennätysvilkkaasti. Aikakauslehtien Liiton mukaan markkinoille tuli 33 uutta aikakauslehteä, kun vielä vuosina 2000-2003 uusia lehtiä perustettiin noin 15 vuodessa.
Kaksi edellistä vuotta olivat myös vilkkaita, sillä 2004 ja 2005 perustettiin kumpanakin 30 aikakauslehteä.

Ahkerimmin perustetaan pienille kohderyhmille tarkoitettuja erikoisaikakauslehtiä. Aihepiireistä suosittuja ovat muun muassa koti, sisustus ja puutarha.

Kilpailun kasvaessa lehtien elinkaari on kuitenkin lyhentynyt. Vuosina 2001–2006 markkinoille tulleesta runsaasta 130 lehdestä vajaat 40 on jo lopettanut ilmestymisen.

Kaikkiaan Suomessa ilmestyy yli 3 500 aikakauslehteä, joista suurin osa on ammatti- ja järjestölehtiä. Alan liikevaihto oli toissa vuonna noin 710 miljoonaa euroa. Aikakauslehtien Liitto povaa perustettavien lehtien määrän lisääntyvän myös tänä vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Valtorin yt-neuvottelut päättyivät – irtisanoo enintään 90

    5. 5

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    6. 6

      Takoma varoittaa konkurssiriskistä

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Japanilaisjätti haukkasi banaanikauppias Fyffesin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää