Myrsky katkaissut sähköt eri puolilla Suomea

Voimakas tuuli on aiheuttanut sähkökatkoja monin paikoin Suomea aamun aikana. Aamu kahdeksan aikoihin esimerkiksi Fortumin asiakkaista yli 11 000 oli ilman sähköä. Pahiten tuuli on riepotellut sähkölinjoja Lounais-Suomessa.


Sähköyhtiö Vattenfallin alueella on sen sijaan esiintynyt vain yksittäisiä vikoja, ja niiden pitäisi tulla kuntoon piakkoin. Sähkökatkojen lisäksi viranomaisten tietoon ei ole tullut vielä muita suurempia vahinkoja.

Sisämaassa jäädään alle myrskylukemien, mutta puuskat kaatavat puita. Tuuli on irrottanut kattopeltejä ja katkonut sähköjä eteläisessä Suomessa.

Merentutkimuslaitokselta kerrotaan, että merenpinta on noussut paikoittain talven ennätyslukemiin. Suomenlahdella ja Perämerellä merenpinta on ollut yli metrin tavanomaista korkeammalla.

Merenpinnan odotetaan pysyvän korkealla keskipäivään saakka. Sen jälkeen sen pitäisi kääntyä laskuun.

Helsingistä Tallinaan liikennöivistä pika-aluksista ainakin Nordic Jet Line on perunut osan tämän päivän lähdöistä huonojen sääolojen takia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    5. 5

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    8. 8

      Viron Affecton johto ja työntekijät ostivat emoyhtiön ulos

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Suomen vienti EU-maihin laski selvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää