Valikko

Ranska on rankka markkina suomalaisyrityksille

Ranska on alihyödynnetty markkina-alue suomalaisille. Ranskalais-suomalaisen kauppakamarin Pariisin-toimiston johtajan Patrice Danon mukaan Suomen tunnettuus on kuitenkin kasvanut viime vuosina Ranskassa.
Patrice Dano painottaa, että suomalaisten tulisi kuitenkin oppia mainostamaan itseään paremmin.

– Suomalaiset ovat kärjessä monissa kansainvälisissä vertailuissa, koulutuksen, tietotaidon ja teknologiaosaamisen taso on korkealla, mutta he eivät tuo saavutuksiaan esille.

– Samassa tilanteessa ranskalainen ylpeilisi kovaan ääneen. Suurin osa ranskalaisista luulee, että Nokia on amerikkalainen tai japanilainen. Ihmiset tuntevat ehkä Fiskarsin sakset tai Marimekon, mutta esimerkiksi Koneen hissejä ei kukaan miellä suomalaiseksi.

Tunnettuutta vähentää myös se, että suurin osa suomalaisista tuotteista kuuluu business-to-business-kategoriaan, kuten puu, paperi, mekaniikka, koneet, tai teknologia. Patrice Dano näkee Ranskan markkina-alueella mahdollisuuksia myös esimerkiksi urbanismin ja arkkitehtuurin alojen yrityksille.

Kielimuuri tuntuu myös monelle ylitsepääsemättömältä, ja senkin takia maailman neljänneksi suurimman talousmahdin valloitus jätetään väliin. Vaikka ranskalaisten englannin kielen taito on kohentunut merkittävästi kymmenessä vuodessa, yleensä neuvottelukielenä on yhä ranska.

– Ranskaa tunnutaan Suomessa pitävän kulttuurin, muodin ja gastronomian kielenä, ei bisneskielenä. Ehkä sen takia Saksassa on kolme kertaa enemmän suomalaisia yrityksiä kuin Ranskassa, mutta uskon, että tilanne muuttuu pikkuhiljaa. Olosuhteet eivät koskaan ole olleet yhtä hyvät, Patrice Dano rohkaisee.

Lakimies Heikki Cantell tuntee hyvin suomalaisten yritysten Ranskaan rantautumisen vaikeudet. Hän tuli Pariisiin perustamaan asianajotoimiston sivukonttoria vuonna 1989 ja nykyään hän työskentelee Euroopan Neuvoston Kehityspankin lakiasiainjohtajana.

– Neuvottelukulttuurissa on selkeä ero. Ranskalaisten yritysten sisäinen hierarkkisuus on myös suurempaa. Suomessa viranomaisten asettamat rajat ja määräajat ovat ehdottomia, ranskalainen systeemi on joustavampi mutta vaikeammin ennakoitavissa.

– Tätä voisi kuvata anekdootilla Eiffel-tornin lähellä olevasta liikennemerkistä, jossa lukee "Pysäköinti siedetty"... Tällainen epämääräisyys on suomalaiselle vierasta, Cantell nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    8. 8

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää