Valikko

Yhdistykset saanevat helpotuksia tilintarkastukseen

Hallituspuolueet etsivät edelleen sopua tilintarkastuslakiin. Taloussanomien tietojen mukaan kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on näyttänyt vihreää valoa lain muuttamiseksi yhdistysten osalta.
On mahdollista, että yhdistykset jäävät nyt lakipaketin ulkopuolelle. Näin yhdistykset voisivat toimia toistaiseksi aivan kuten ennenkin eli valita halutessaan tilintarkastajaksi niin sanotun maallikkotarkastajan.

Uudessa tilintarkastuslaissa yhdistyksiä on kuohuttanut erityisesti, että laki pakottaisi yhä useamman yhdistyksen valitsemaan tilintarkastajaksi hyväksytyn tilintarkastajan. Tämä nostaisi yhdistyksen kustannuksia.

Yhdistysten tilintarkastusongelman uudelleen tarkastelemista väläyttivät keskiviikkona myös tilintarkastuslakia valmistelleet hallitusneuvos Marja-Leena Rinkineva ja hallitussihteeri Sanna Alakare kauppa- ja teollisuusministeriön nettisivuilla julkaistussa kolumnissaan. Heidän mielestään asiassa on syytä ottaa aikalisä.

– Aikalisän aikana yhdistykset voisivat arvioida, haluavatko ne hallituksen esityksen mukaisesti nykyistä vähemmän sääntelyä vaiko kuitenkin pakottavaa sääntelyä maallikkotarkastuksesta, Alakare ja Rinkinevat esittävät.

Yhdistysten tilintarkastuksen lisäksi talousvaliokuntaa on puhuttanut muun muassa JHTT-tilintarkastajien asemaan koskevat muutokset sekä pienten osakeyhtiöiden vapauttaminen tilintarkastuksesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Ilmarisen Ritakallio: Siirrymme euroalueelta kohti Yhdysvaltoja

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    8. 8

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    9. 9

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    10. 10

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää