Cisco ei halunnut Applelta rahaa

Amerikkalainen teknologiayhtiö Cisco Systems olisi halunnut tehdä yhteistyötä Applen kanssa. Cisco haastoi Applen keskiviikkona oikeuteen iPhone-tuotemerkin loukkaamisesta.


Emme halunneet Applelta rahaa. Olimme valmiit luovuttamaan iPhone-tuotemerkin Applen käyttöön, jos he olisivat lisänneet kännykkään yhteentoimivuutta verkkoteknologiamme kanssa, sanoo Cisco Systemsin johtokunnan jäsen ja Euroopan-toimitusjohtaja Chris Dedicoat.

Ciscolla on ollut oikeudet iPhone-tuotemerkkiin vuodesta 2000. Sitä ennen tuotemerkki oli Linksys-yhtiöllä vuodesta 1996. Nykyisin Linksys on osa Ciscoa.

Sitkeitä neuvotteluita

Apple ja Cisco ovat neuvotelleet useasti tuotemerkin käytöstä. Neuvotteluja on käyty hyvässä hengessä. Ciscolle Applen kännykkäjulkistus tuli yllätyksenä.

– Ei meillä ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin haastaa yhtiö oikeuteen. Apple ei voi loukata oikeuksiamme ilman, että he joutuvat siitä vastuuseen.

Applen kännykästä puuttuu ominaisuuksia, joita siinä odotettiin olevan. Sillä ei esimerkiksi pysty ostamaan langattomasti musiikkia Applen iTunes-verkkokaupasta.

Dedicoatin tarkoittama yhteensopivuus tarkoittaa juuri sellaisten verkkopalvelujen käyttömahdollisuutta, joissa on Ciscon omaa teknologiaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää