Jyväskylä aikoo päättää Kettusen erorahakiistan

Jyväskylän kaupunki pyrkii lopulta pääsemään eroon entisen kaupunginjohtajan Pekka Kettusen eroraha-asiasta. Kiusallisen kauan jatkunut kiista tulee kaupunginvaltuuston käsittelyyn maanantai-iltana.
Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunki ei ryhdy perimään takaisin Kettuselle maksettua 200 000 euron erorahaa. Päätösehdotus on yksimielinen. Linjausta perustellaan asiantuntijalausunnoilla ja juridisilla selvityksillä.

SKP:n valtuutettu Riitta Tynjä arvioi viikonvaihteessa, että kaupunginhallituksen ehdotukselle on tulossa vastaehdotus. Näin asia ei mene läpi nuijankopautuksella.

Erorahan vastustajat haluavat Tynjän mukaan viedä päätöksen äänestykseen, vaikka kaupunginhallituksen linja vienee voiton. Vastustajia löytyy kyllä eri puolueista.

Myös valitus valtuuston päätöksestä olisi mahdollinen, mutta sillä ei liene menestymisen mahdollisuutta. Valtuustolla on tällaisissa asioissa laaja harkintavalta.

Jyväskylä maksoi Kettuselle erorahan huhtikuussa 2004, kun hän luopui vapaaehtoisesti kaupunginjohtajan tehtävistä. Asiaa koskevia valituksia on kertaalleen kierrätetty sekä Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää