Valikko

Työvoimapulasta tulee haaste myös työhallinnolle

Työministeriön kansliapäällikkö Markku Wallin nostaa ammattitaitoisen työvoimapulan jo lähivuosien keskeiseksi haasteeksi myös työvoimahallinnolle perinteisten päätehtävien, työllisyyden edistämisen ja työttömyyden torjunnan rinnalle.
Pohjois-Savon TE-keskuksen työvoimatoimistoverkoston uudistusta koskeneessa seminaarissa Kuopiossa puhunut Wallin kertoi, että jos seuraavalle hallituskaudelle asetetaan 4,5 prosentiin työttömyystavoite ja 72 prosentin työllisyystavoite, merkitsee se 150 000:n työvoimareservissä olevan henkilön työllistämistä.

– Kiihtyvä eläkkeellelähtö ja 15–65-vuotiaiden työikäisten määrän väheneminen tekevät tavoitteesta erityisen kovan. Työllistämispotentiaalia Suomessa vielä on, sillä todellisuudessa 350 000 henkilöä on edelleen työvoimareservinä. 220 000 työttömän lisäksi 80 000–90 000 henkilöä on aktivointitoimenpiteissä työmarkkinoiden tarpeisiin ja loput piilotyöttöminä erilaisissa tehtävissä.

– Jos työvoiman riittävyyden turvaamisessa yritysten ja julkishallinnon tarpeisiin kotimaisia työvoimareservejä aktivoimalla ja työperäistä maahanmuuttoa lisäämällä ei onnistuta, uhkaa työvoimapula taittaa kansantalouden kasvua jopa 1,5 prosenttiyksiköllä vuodessa. Se vaarantaa  pahimmillaan koko hyvinvointiyhteiskuntaa. Ennen muuta palvelusektorin tuottavuuden kasvu on ensimmäisenä tulilinjalla työvoimapulan edessä, korosti Wallin.

Työvoimahallinto varautuu hänen mukaansa toteuttamaan aktiivista työperäistä maahanmuuttopolitiikkaa mm. perustamalla ”sillanpääasemia” mahdollisiin työvoiman lähtömaihin ja toimimalla rekrytointiyhteistyössä suomalaisten työnantajien kanssa.

Ulkomaisen työvoiman saanti Suomeen ei ole etenkään lähialueilta niin helppoa ja edullista kuin moni työnantaja luulee. Tilanne vain tiukkenee jatkossa työvoimapulan pahentuessa Itä-Euroopassakin.

Wallinin mielestä työnantajien onkin otettava tosissaan työvoiman hankinta-, sitoutumis- ja koulutushaasteet. Työn ja työntekijöiden kohtaaminen on saatava yhteistyöllä tehokkaammaksi ja ammatillisen koulutuksen osuvuutta työmarkkinoiden tarpeisiin on parannettava.

Työpaikoilla tapahtuvan koulutuksen lisäämiseen on varauduttava.

– Merkille pantava ilmiö on ammatinharjoittajien ja muiden yksinyrittäjien määrän sekä merkityksen kasvaminen talouselämässä ja työmarkkinoilla. Tämä edellyttää myös työhallinnon palvelujen kehittämistä ja suuntaamista heille muun muassa työn ja aputyövoiman välittämisessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää