Lehtomäki kiilasi nuorten johtajien listalle

Ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki on valittu Davosin talouskokouksen järjestävän World Economic Forumin nuorten johtajien listalle.


Ykkösrivin nuorjohtajiksi valittiin kaikkiaan 250 yritys-, kulttuuri- tai poliittista nimeä lähes 70 maasta. Euroopasta ryhmään kelpuutettiin 50 henkilöä. Alle nelikymppisiä ehdokkaita oli kaikkiaan yli 4 000.

Paula Lehtomäki, 34, on osallistunut ministerinä aiemmin Davosin talouskokouksiin.

Viime vuonna Suomesta pääsi nuorten tulevaisuuden toivojen ryhmään Nokian strateginen johtaja Tero Ojanperä ja sitä ennen muun muassa filosofi Pekka Himanen, EU-parlamentaarikko Pia-Noora Kauppi ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen.

Muuten listalle ylsivät tänä vuonna Venäjältä Moskovan pankin Andrei Borodin, Ruotsista Proventusin Daniel Sachs ja Kinnevik Investoinnin Cristina Stenbeck.

Norjasta valittiin Norjan keskuspankin Henrik Syse ja Tanskasta Legon Jorgen Vig Knudstorp.

Väliin World Economic Forumin rankkaajat luottavat jo vakiintuneisiin nimiin kuten Italiasta maailmankuuluun oopperatähteen Cecilia Bartoliin.

WEF:n johtaja Klaus Schwab halusi perustamallaan ryhmällä antaa areenan tulevaisuuden johtajille.

– Odotamme heiltä tuoreita ideoita huomisen haasteiden ratkomisessa, Schwab sanoi.

Ryhmä tapaa keskenään strategiapalavereissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    9. 9

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    10. 10

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää