McDonald's venyy Euroopassa

Maailman suurin ravintolayhtiö McDonald's venytti myyntiään joulukuussa yli seitsemän prosenttia. Euroopassa ravintoloiden myynti kasvoi miltei koko viime vuoden.
McDonald'sin tulos koheni vuoden viimeisellä neljänneksellä, kun yhdysvaltalaiset kuluttajat kasvattivat ostoksiaan.

Erityisen tuloksekkaita olivat Yhdysvaltain kanawrap-tuotekampanja sekä Monopoli-peliin nojannut kampanja Saksassa, kirjoittaa uutispalvelu Bloomberg verkkosivuillaan.

Joulukuussa myyntiä Yhdysvalloissa nostatti myös kilpailevassa texmex-ketjussa ilmi tullut E. coli -bakteeri, yhtiö kertoo.

Euroopassa ketjun myynti kasvoi vuoden viimeisenä kuukautena yli kahdeksan prosenttia.

Joulukuu oli 11. peräkkäinen kuukausi, kun myynti Euroopassa kasvoi. Yhtiö on toistanut Euroopan markkinoilla Yhdysvalloissa löytämäänsä menestysreseptiä, ja tuonut myyntiin uusia tuotteita. Esimerkiksi Italiassa ketjun ravintolat myyvät pastasalaatteja.

Samoin kuin Suomessa, McDonald's kaavailee lisenssin myyntiä jollekin paikalliselle yhtiölle myös useissa Latinalaisen Amerikan maissa.

McDonald'silla on 32 000 ravintolaa 118 maassa.

Koko vuoden tuloksensa yhtiö julkistaa tammikuun 24. päivänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      HS: Kymmenet Expertit muuttuvat Power-myymälöiksi

    10. 10

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää