Muovikassi on mainettaan parempi

Amerplast valmisti ensimmäiset kotimaiset muovikassit 45 vuotta sitten. Kassikirjo on rikastunut, vaikka sesonkikassit ovat kadonneet.


Kaupan ketjuuntuminen on karsinut sesonkimuovikasseja. Muovikassien kirjo on kaventunut, kun ulkomaisten kauppaketjut ovat kotiutuneet Suomeen. Asettuessaan taloksi ne leväyttävät kassoille omat, yleensä Keski-Euroopassa valmistetut kassit.

Tampereen Vehmaisissa ei asiasta kuitenkaan olla huolissaan. Vuonna 1962 alkanut muovikassien valmistus jatkuu Suominen Joustopakkauksissa täydellä höyryllä.

Kotimaisista muovikasseista useampi kuin kaksi viidestä on valmistettu Tampereen ja Kangasalan rajalla.

– On sitä toki mietitty, miten vaikkapa skandinaavisten vaateketjujen Suomen-myymälöiden kassien valmistuksen voisi kaapata, mutta tällaiset ketjut tuovat kassinsa mukanaan. Lidl esimerkiksi on Euroopassa niin iso, että me emme voi tämän hetkisellä konekannalla edes tarjoutua heidän kassintoimittajakseen, tehdaspäällikkö Timo Juvonen sanoo.

Ystävänpäivänä vuonna 1952 toimintansa aloittanut Amerplast sorvasi 60-luvulla kaupassakäyntikulttuurin uuteen uskoon, kun äidit jättivät pärekorinsa vähitellen naulakkoon.

Pärekorin takia kai sitä perheen pientä kakkosautoa on myöhemmin alettua kutsua kauppakassiksi – kuka tietää.

Tänä vuonna muovikassi voisi syystä viettää 45-vuotisjuhlaa. Keski-ikäinen kassi on muuttanut muotoaan peräti trendituotteeksi. Napakat Loop handle -kassit jatkavat elämäänsä kotikäytössä huomattavan pitkään.

Kyse on pitkälti omasta suomalaisesta muovikassikulttuurista.

– Meillä on totuttu vahvaan materiaaliin ja tasokkaaseen painotyöhön. Suomessa muovikassi on myös aika arvokas. Kauppa, joka ymmärtää kassin markkinointivälineenä, saa siitä myös hyvän katteen, myyntipäällikkö Tiina Pessi kertoo.

Tampereella panostetaan paitsi muovikassin tuotekehitykseen myös sen ympäristöystävällisyyteen. Uusiogranulaatin osuus kalvotuotannosta on jo lähes puolet.

– Kalvotuotantoon sopivasta uusiomateriaalista on jopa pula. Meillä granulaattia jauhetaan itse. Kaikki kassinvalmistuksen hukkapalat kierrätetään. Osa asiakkaistakin toimittaa jätemuovin meille, Juvonen kertoo.

Perinteisistä kausikasseista on pintansa pitänyt oikeastaan vain joulukassi, vaikka sitäkään ei ole enää kaikilla ketjuilla. Keskusliikkeiden supistaessa valikoimiaan leikkuri on iskenyt myös muovikasseihin.

Perusketjukassien rinnalla elävät nyt oikeastaan Sokoksen Kolme plus, Stockmannin Hullut Päivät ja Keskon Mammuttimarkkinat.

Varsinkin itäisessä Euroopassa olisi tilaa muovikassituotannolle, mutta sinne Suominen ei aio mennä. Markkinat ovat kovin kilpailtuja. Sen sijaan uutta nostetta teollisuudelle antaa turvallisuuden korostuminen.

Turvapussien tuoteryhmä on hyvää vauhtia kasvamassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    3. 3

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    4. 4

      Finlaysonin toimitusjohtajan Trump-boikotissa selvät ehdot: ”En tietenkään sulje pois bisnesmahdollisuuksia”

    5. 5

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    6. 6

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää