Valikko

DNA-neuvottelut menivät solmuun

Elisa ja Sonera eivät ole päässeet DNA:n kanssa sopuun terminointimaksuista. Viestintävierasto on ryhtynyt valmistelemaan velvoittavaa päätöstä.


Elisan, Soneran ja DNA:n neuvottelut operaattoreiden välisistä terminointimaksuista ovat jumissa. Operaattorit ovat jo vuoden kiistelleet lähinnä siitä, saako DNA edelleen nauttia muita suuremmista yhdysliikennemaksuista.

– Ei ole mitään uutta kerrottavaa, Elisan puolesta neuvotteluja käyvä johtaja Kari Partanen kertoo.

Partasella ei ole edes tietoa, onko operaattoreilla enää keskenäistä neuvottelua. Jos operaattorit eivät pääse sopimukseen maksuista. Viestintävirasto puuttuu peliin. Virasto asetti joulukuussa maksuihin hintarajat ja kertoi antavansa hinnoista päätöksen tarvittaessa helmikuussa.

Viestintäviraston pääjohtaja Rauni Hagman pitää takarajana helmikuun puoltaväliä. Siihen mennessä operaattoreilla pitäisi olla laskutustiedot.

Hagman kertoo, että virasto on ryhtynyt valmistelemaan asiasta omaa velvoittavaa päätöstään.

– Olemme vielä odottavalla mielellä ja toivomme, että operaattorit voisivat loppumetreillä sopia maksuista. 

Maksuliikenteen kannalta tilanteen tekee vaikeaksi se, että Elisa ja Sonera ovat olleet DNA:n kanssa vuoden vaihteesta lähtien sopimuksettomassa tilassa.

Elisa ja Sonera eivät tiedä, minkälaisia summia niiden pitää maksaa DNA:lle yhdysliikenteestä. Vastaavasti DNA:lla ei ole sopimusta, jonka pohjalta se voi laskuttaa kilpailijoita tammikuun liikenteestä.

Yhdysliikennemaksu on operaattoreiden toisilleen maksama korvaus kilpailijan verkosta tulevasta puhelusta.

Elisa on maksanut DNA:lle korvauksia kuukausierissä.

– Täytyy kai korvata soitot jälkikäteen, Partanen arvioi uudenlaista tilannetta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    5. 5

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    8. 8

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    9. 9

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    10. 10

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    10. 10

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää