Valikko

Ibero teki herkkukaupan naisille

Korubrändi Ibero pyrkii vahvistamaan asemaansa Suomen muotikorumarkkinoilla. Vuonna 1951 perustettu perheyritys hakee uutta potkua kirkastetusta brändi-identiteetistä sekä uudistetusta myymäläkonseptista.


Uudistuksen on suunnitellut designtoimisto Kuudes Kerros. Ensimmäinen uuden ilmeen myymälä avattiin maanantaina Helsingin Lasipalatsissa.

Kuudennen Kerroksen asiakkuuspäällikön Tytti-Lotta Ojalan mukaan tavoitteena oli palauttaa Iberoon menneen ajan loistokkuus.

– Halusimme tehdä brändistä herkullisemman ja korostaa erityisesti naisellisuutta.

Suomen muotikorumarkkinoita hallitsevat kansainväliset brändit, kuten Glitter, Pieces ja H&M, joissa yhdistyvät edullisuus ja vahva design. Ibero kilpailee samassa kategoriassa, mutta pyrkii laatuun.

– Pyrimme suuntaamaan Iberoa pois rihkamasta, mutta niin, ettei se näytä liian kalliilta, Ojala muotoilee.

Iberon toimitusjohtajan Janne Raution mukaan uudistus on Iberolle merkittävä investointi.

– Puhutaan kymmenistä tuhansista euroista seuraavan parin vuoden aikana. Jos kalustomuutokset lasketaan mukaan, perään voi laittaa vielä yhden nollan.

Iberon liikevaihto on noin 4,5 miljoonaa euroa. Lasipalatsin myymälän lisäksi sen koruja myydään jälleenmyyntipisteissä Suomessa ja Baltiassa. Lisäksi Iberolla on yhdeksän omaa myymälää Venäjällä. Liikevaihdosta kymmenisen prosenttia tulee viennistä. Potentiaalia on Raution mukaan enempäänkin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    7. 7

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää