Nokian verkot valahtivat

Nokian verkkotoimialan liiketulos putosi lähes 40 prosenttia loppuvuonna. Nokia Siemens Networksin kertakulun kanssa pudotus oli yli 50 prosenttia. Sen sijaan toimialan liikevaihto kasvoi 12 prosenttia.
Nokia Networksin liiketoiminnan kasvu painottui loppuvuonna kehittyville markkinoille. Voimakkainta kasvu oli Lähi-idässä ja Afrikassa. Liikevaihto kasvoi kiivaasti myös Aasiassa ja Tyynenmeren alueella sekä Kiinassa. Sen sijaan Pohjois-Amerikassa liikevaihto laski.

Myynnin kasvun painottuminen kehittyville markkinoille vaikutti osaltaan liiketuloksen laskuun. Lisäksi tulosta painoivat hintapaineet, aiempaa suuremmat markkinointikulut sekä palvelumyynnin osuuden kasvu liikevaihdosta.

Nokia ennakoi Networksin ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon laskevan kausiluontoisesti viime vuoden viimeisestä neljänneksestä.

Siemensin lahjusskandaalin takia Nokian ja Siemensin oli siirettävä yhteisyrityksen käynnistys vuoden vaihteesta tämän vuoden ensimmäiselle vuosineljännekselle. Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo vakuutti tiedotustilaisuudessa tänään, että yhteisyritys käynnistää toimintansa tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    2. 2

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    6. 6

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    7. 7

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    8. 8

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    9. 9

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää