Viinikauppa.com hämmästyi Tuotevalvontakeskuksen tutkintapyynnöstä

Viinikauppa.com lähettää lehdistötiedotteen, jossa se pyrkii korjaamaan Tuotevalvontakeskuksen mielestään väärää tulkintaa liittyen juomien maahantuontiin.
Virolaiskaupan kautta on voinut tilata alkoholijuomia neljän vuoden ajan. Aiemmissa viranomaiskäsittelyissä on todettu, että yhtiön toiminnan keskeyttämiselle ei ole perusteita.

Viinikaupalle tuli eilen yllätyksenä median kautta tieto siitä, että Tuotevalvontakeskus on tehnyt asiasta tutkintapyynnön tullille. Yhtiö katsoo, että Tuotevalvontakeskuksen tutkintapyynnön täytyy perustua väärään oletukseen.

Viinikauppa.com selittää, ettei se harjoita kaukomyyntiä, eikä myöskään voi näin toimia tuotteiden maahantuojana, joka olisi ilmoitusvelvollinen toiminnastaan. Yhtiö ei siten myöskään riko lakia, tiedotteessa seisoo.

Tämän ovat todenneet sekä Helsingin hallinto-oikeus että korkein hallinto-oikeus myöntämättä tullille valituslupaa. Itse verotuksen osalta korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei yhtiö ole myöskään verovelvollinen ja velvoitti tullin vastaamaan hävinneenä osapuolena Viinikauppa.comin oikeudenkäyntikuluista.

Alkoholin valmisteveron maksamisen korkein hallinto-oikeus on todennut kuuluvan jollekin muulle taholle kuin Viinikauppa.comille eli käytännössä ostajalle.

Viinit pilalla

Kaupan käsityksen mukaan tulli pyrkii nopeasti ratkaisemaan, miten se menettelee niiden juomien kanssa, jotka se on pysäyttänyt, koska se ei tiennyt miten muutenkaan toimia.

Tullilla on varastossa ostoarvoltaan noin 200 000 euron tuotemäärä, josta todennäköisesti merkittävä osa on piloilla vanhentuneena tai pilaantuneena vääränlaisen säilytyksen johdosta. Yhtiö tosin toivoo, että juomat on säilytetty oikealla tavalla huomioiden yksilölliset säilytysvaatimukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    10. 10

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää