TeliaSonera tavoittelee yhä Turkcelliä

TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel uskoo välimiesoikeuden päätöksen vahvistaneen yhtiön asemaa Turkcellin omistusta koskevissa neuvotteluissa.
Kansainvälisen kauppakamarin Genevessä kokoontunut välimiesoikeus on päättänyt, että TeliaSoneran ja turkkilaisen Cukurovan yritysryhmän keväällä 2005 tekemä sopimus oli sitova kauppakirja. 

TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel sanoo Taloussanomille olevansa hyvin tyytyväinen välimiesoikeuden päätökseen.

– Mielestäni välimiesoikeuden päätös vahvistaa asemaamme keskusteluissa, joita käymme kaikkien osapuolten kanssa, Igel sanoo.

TeliaSonera ei ole luovuttanut kamppailua Turkin suurimman teleoperaattorin Turkcellin saamisesta sen hallintaan. Yhtiö omistaa Turkcellista 37 prosenttia.

– Olemme neuvotelleet jo pitkään osapuolten kanssa avauksesta, jolla voisimme tehdä kaupan kasvattaaksemme Turkcellin osakkeen arvoa.

Osapuolet sopivat maaliskuussa 2005, että Cukurova myy osuutensa Turkcell Holdingin -yhtiöstä TeliaSoneralle 2,4 miljardilla eurolla. Kaupan seurauksena TeliaSonera olisi saanut epäsuorasti 27 prosenttia Turkcellin osakkeista. Toteutuessaan se olisi nostanut TeliaSoneran omitusosuuden teleoperaattorista 64 prosenttiin.

– Me emme tiedä, haluaako Cukurova tai onko sillä edes enää mahdollisuutta noudattaa sopimusta. Heillähän on useita monimutkaisia sopimuksia Alfan kanssa, Igel sanoo.

Cukurova päättikin keväällä 2005 myydä 49 prosenttia sen omistamista Turkcell Holdingin osakkeista venäläiselle monialayhtiö Alfalle. Osa Cukurovan välillisesti omistamista Turkcellin osakkeista on nyt Alfalta saadun lainan vakuutena.

Turkcell Holding on aikanaan Cukurovan ja Soneran perustama holding-yhtiö, joka omistaa teleoperaattorista 51 prosenttia.

– He (Cukurova) myivät osakkeet ensiksi meille, Igel napauttaa.

TeliaSonera ja Cukurova ovat napit vastakkain myös Wienissä kokoontuvassa välimiesoikeudessa. 
– Siellä on käynnissä välimiesoikeus, jossa käsitellään osakassopimuksen sisältämää etuosto-oikeuttamme Turkcell Holdingin osakkeisiin. Välimiesoikeus ei ole vielä tehnyt asiassa päätöstä.

Igel painottaa, että kysymys on hyvin vaikeasta asiasta, jota hän ei haluaisi kutsua ongelmaksi.

– Kyse ei varsinaisesti ole mistään ongelmasta, vaan mahdollisuudesta. Turkcellin arvo nousee koko ajan, kun tulos paranee. Lisäksi saamme sieltä osinkoa.

Geneven välimiesoikeuden päätös ei ole lainvoimainen. Saadakseen asiaan lainvoiman, pitäisi TeliaSoneran viedä sopimusrikkomusepäily tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Igel ei vielä halua sanoa, miten asiassa edetään, jos sopua kaikkien osapuolten välillä ei löydy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää