Valikko

Siemensin Gayer lähtee näkemyserojen takia

Siemens Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja toimitusjohtaja Henrik Gayer jättää tehtävänsä.
Yhtiön tiedotteen mukaan taustalla ovat näkemyserot yhtiön strategiasta ja kehittämisestä.

– Me näimme maailman eri kantilta. Näitä juttuja sattuu, eikä tähän liity mitään dramatiikkaa, Gayer vahvistaa.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat väistyvälle toimitusjohtajalle vielä avoinna.

– Olen vähän liian nuori eläkkeelle, mutta mitään konkreettista kerrottavaa ei vielä ole. Nyt on vielä aikaista kysyä, Gayer tyytyy paljastamaan jatkosta.

Vuodesta 2004 alkaen tehtävää hoitaneen Gayerin paikalle on nimitetty Martti Kohtanen, 46, joka on ollut Siemensin palveluksessa yli 20 vuotta. Viimeksi Kohtanen on vetänyt Siemens Osakeyhtiön Latvian-tytäryhtiötä.

Kohtanen aloitti Suomessa myynti-insinöörinä ja siirtyi pian vastaaviin tehtäviin Siemensille Saksaan. Hän on toiminut myyntipäällikkönä yhtymän teollisuustoimialalla Suomessa ja Saksassa ja vastannut sen jälkeen Siemensin suurjännitemoottoreiden myynnistä Pohjois-Euroopassa.

Ennen siirtymistään Latviaan hän toimi Siemens AG:lla suurjännitemoottoreiden myyntijohtajana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää