Valikko

Kolumni: Öljy ei ole vain taloutta

Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun kuluessa laskenut pian kolmanneksen lähes 80 dollarin huipuistaan.
Tämä siitä huolimatta, että maailmantalous - ja samalla raakaöljyn kysyntä - ovat koko ajan olleet vahvassa kasvussa ja lisäksi tärkeimpien öljyntuottajamaiden järjestö Opec on sopinut tuotannonrajoituksista.

Raakaöljyn hintaa ihmetellessä kannattanee muistaa, että öljyn hinta perustuu vain osaksi talouden lainalaisuuksiin.

Vaihtelevalla painolla hintaa ohjailevat myös kansainvälinen politiikka ja yhä suuremmalla painolla myös Lähi-idän kilpailevien uskontokuntien ja eri kansanosien keskinäinen valtapolitiikka.

Lähi-itä on edelleen ylivoimaisesti maailman tärkeintä öljyntuottaja-aluetta, ja lisäksi Lähi-idän riitaisat valtiot hallitsevat maailman ylivoimaisesti suurimpia tunnettuja öljyvarantoja.

Tämä on tärkein syy sille, että öljyn hinta ei ole vain taloutta.

Useimmiten Lähi-idän selkkaukset ovat ainakin alkajaisiksi säikäyttäneet maailman öljymarkkinoita ja huoli öljytoimitusten katkoista on nopeasti nostanut raakaöljyn hintaa.

Jos välikohtaus on ollut mittava, säikähdys on helposti levinnyt öljystä osakemarkkinoille ja suistanut muiden kuin öljyosakkeiden kurssit laskuun.

Voiko öljyn viimeaikaisesta halpenemisesta sitten päätellä, että Lähi-idän jännitteet olisivat hellittäneet? Tuskin.

Irakin levottomuuksien jatkuminen ja Yhdysvaltain sotaretken pitkittyminen ovat vahvoja merkkejä siitä, että öljyn halpenemisella täytyy olla jokin muu syy kuin Lähi-idän rauhoittuminen.

Päinvastoin, ehkä öljyn halpenemista voi tavallisuudesta poiketen selittää uusien jännitteiden kiristymisellä alueella.

Hieman yllättävä päättely perustuu alueen tärkeimpien uskontokuntien, shiia- ja sunnimuslimien keskinäiseen valtataisteluun ja tämän kilvoittelun seurannaisen, Saudi-Arabian ja Iranin jyrkkenevään vastakkainasetteluun.

Iranin johto ja 95 prosenttia väestöstä on jyrkästi Yhdysvaltoja ja Israelia vastustavia shiioja, kun taas Saudi-Arabiassa vain pieni kapinoiva vähemmistö kuuluu shiioihin mutta sitä vastoin kuningashuone tekee Yhdysvaltain kanssa öljy- ja asekaupassa mittavaa yhteistyötä.

Iranin tulot perustuvat 90-prosenttisesti öljyyn, ja pelkästään öljytulojensa turvin maa kykenee aseidenkalisteluun ja muun muassa tukemaan Saudi-Arabian kuningashuoneen vastustajia.

Maan öljytulot ovat jo supistuneet kolmanneksen, ja noin 35-40 dollarin barrelihinta Iranin valtiontalouden arvioidaan painuvan alijäämäiseksi.

Saudi-Arabian talous sen sijaan pysyisi ylijäämäisenä vielä 35 dollarin barrelihinnalla, joten ei olisi ihme, jos Saudi-Arabia tarkoituksella painaisi öljyn hintaa alas aiheuttaakseen Iranille rahahuolia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää