Valikko

Suomalainen ekokaupunki rakennetaan Kiinaan

VTT selvittää hanketta, jossa uusinta teknologiaa hyödyntävä pieni ekokaupunki voitaisiin rakentaa Kiinan Tianjiniin suomalaisyritysten yhteishankkeena.
Teknologiajohtaja Kari Larjava kertoi torstaina, että hanke on määrä aloittaa Tianjinissa huhtikuussa pidettävässä seminaarissa.

– Kaupungin suunnittelussa ja rakentamisessa käytetään uusinta suomalaista ympäristö- ja kestävän kehityksen teknologiaa ja tuotteita, Larjava sanoi.

Ekokaupunki on kauppa- ja teollisuusministeriön ympäristöliiketoiminnan kansainvälistämisen kärkihanke.

Hankkeeseen osallistuvat mm. Teknillinen korkeakoulu, Helsingin yliopisto ja kiinalaiset Tsinghuan yliopisto ja Dalianin teknillinen korkeakoulu.

Ekokylä perustuu professori Eero Paloheimon ajatuksiin ekotehokkaan ja ympäristöystävällisen yhteisön rakentamiseksi. Paloheimon kirjan kiinankielinen käännös on herättänyt Kiinassa suurta kiinnostusta, Larjava mainitsi.

Ekokaupungin suunnittelussa ja rakentamisessa on tarkoitus käyttää ja soveltaa täysin uusia, suomalaisia teknologioiden osaamisyhdistelmiä ja niistä syntyviä tuotteita.

Niitä ovat Larjavan mukaan esimerkiksi suljettu vesijärjestelmä, integroitu telekommunikaatio, liikenteen paikannusjärjestelmä, jätehuolto ja kierrätys, päästötön henkilöliikenne ja paikallinen päästötön energiantuotanto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää