USA kiinnostui Siemensin lahjusepäilyistä

Saksalaista Siemens AG:ta ravistelevan lahjusskandaalin tutkimukset ovat levinneet Atlantin yli. Yhdysvaltain pörssivalvoja SEC ja maan oikeusministeriö ovat avanneet alustavat tutkimukset korruptioepäilyjen tiimoilta.
Müncheniläisyhtiö kertoi viranomaisten tutkimusten aloittamisesta tiedotteessaan, Reuters kirjoittaa.

Siemensin mukaan Yhdysvaltain oikeusministeriö on avannut tutkimukset siitä, onko Siemens toimillaan mahdollisesti rikkonut USA:n lakeja.

Siemens ymmärtää, että myös Yhdysvaltain pörssivalvontaviranomainen SEC (Securities and Exchange Commission) tutkii epävirallisesti Siemensin toimia, tiedotteessa sanotaan.

Syyttäjä etsii voitelurahoja

Saksassa syyttäjäviranomaiset etsivät Siemensin kassasta puuttuvaa 200 miljoonan euron summaa. Viranomaiset epäilevät Siemensin siirtäneen rahat ulkomaisille tileille, jotta rahoilla voidaan helpommin maksaa lahjuksia Siemensin televiestintälaitteiden ostajille.

Saksalaisyhtiö on myös aloittanut omat sisäiset tutkimuksensa. Näissä syynätään 420 miljoonan euron suuruisia rahavirtoja, joilla on maksettu epäilyttäviä konsulttimaksuja viimeksi kuluneiden seitsemän vuoden aikana.

SEC:n epäviralliset tutkimukset voivat johtaa viralliseen tutkintaan, joissa pörssivalvoja voi vaatia lisää tietoja tutkimusten kohteena olevalta yhtiöltä.

Nokia Siemens Networks etenee


Siemensin mukaan nyt julkistetut tutkimukset voivat häiritä sen liiketoimintaa. Yhtiö ei kuitenkaan ole tehnyt erityisiä varauksia mahdollisten rangaistusten tai korvausmaksujen varalta.

Münchenin syyttäjän avaamat tutkimukset ovat levinneet myös Liechtensteiniin ja Sveitsiin, Siemens sanoo nettisivuillaan.

Myös Kreikassa syyttäjät syynäävät eräiden Siemensin kreikkalaisen tytäryhtiön aikaisempien johtajien toimia. Asiassa todistajina on kuultu Siemensin nykyistä Kreikan maajohtajaa ja erästä sikäläistä työntekijää.

Nokia ja Siemens ovat viivästyttäneet uuden, verkkolaitteita valmistavan yhteisyrityksensä Nokia Siemens Networksin toiminnan aloittamista lahjustutkimusten takia.

Nokia ja Siemens ovat kesästä lähtien valmistelleet uuden verkkoyhtiön perustamista. Yhtiöt omistavat yhtiön tasaosuuksin ja yhtiön pääkonttori ja kotipaikka sijaitsevat Suomessa.

Noin 16 miljardin euron liikevaihdon ja 60 000 työntekijän ansiosta Nokia Siemens Networks nousee ruotsalaisen Ericssonin ja ranskalais-amerikkalaisen Alcatel Lucentin jälkeen maailman kolmanneksi suurimmaksi verkkoyhtiöksi.

Viime maanantaina Nokia ja Siemens ilmoittivat, että ne aloittavat Nokia Siemens Networksin suunnitellun tuotevalikoiman julkistamisen henkilöstölle ja asiakkaille helmikuun alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Työkyvyttömiä roikkuu yhä kortistossa – ”70 000:lla ei mitään asiaa työmarkkinoille”

    10. 10

      Näin kerrot pomolle, että sinulla on liikaa töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää