Valikko

Yritykset innostuivat puheen ammattilaisista

Patrick Degerman, Virpi Hämeen-Anttila ja Erkki Toivanen. Seikkailija, kirjailija ja toimittaja ovat Suomen suosituimpien joukossa, kun yritykset ostavat tilaisuuksiinsa ulkopuolisia puhujia.


Puhujia välittävä Speakersforum teki viime vuoden lopussa myyntiennätyksensä. Puhujien palkkaamisen ovat löytäneet nyt myös pienet yritykset.

Degermanin Speakerforumin asiakkaat valitsivat vuoden parhaaksi puhujaksi. Kärjessä kisasivat myös muusikko Mikko Kuustonen, muotoilija Stefan Lindfors ja pappi Jaakko Heinimäki.

– Oivallus, tunne, toinen kantti asioihin, yhtiön toimitusjohtaja Patrik Ekman listaa hyvän puheen aineksia.

Nyt yritykset etsivät puhujilta keinoja kohottaa työporukan motivaatiota. Itse johtajat tahtovat esiintymisvalmennusta – sen kysyntä on lähtenyt nopeaan kasvuun.

Viime vuonna keskeinen teema oli heikkojen signaalien tunnustelu.

– Yritykset tahtovat puhujia myös asiakastilaisuuksiin. Trendi on, etteivät asiakastilaisuudet ole pelkkää myyntiä ja tuote-esittelyä. Kilpailu asiakkaiden ajasta on kova, ja yritysten täytyy miettiä, mikä oikeasti kiinnostaa, Ekman sanoo.

Kokopäivätilaisuuksiin on jo vaikea houkutella väkeä.

Nokia, Kone ja Metso. Näiden yritysten johtajat ovat itsekin toivottuja puhujia. Nokia-pomoilta vain liikenee harvoin aikaa.

– Hyvä tilanne esiintymiselle on, että puhujan nimi on tuttu, mutta hän puhuu yllättävästä aiheesta, Ekman uskoo.

Niin kuin juuri Parviainen: hänen teemansa on usein dialogi, ja miten sen saa aikaan. Parviainen sai juuri sadalta kuulijalta arvosanan 4,7 – kun viitonen oli korkein arvosana.

Puhujaa suosittelevan yrityksen taito on pedata tilanne niin, että yllätys on mieluisa.

– Harvemmin asiakas tulee nimi edellä. Ehkäpä 95 prosenttia asiakkaista kertoo teeman, ja me etsimme puhujan.

Joskus vahva julkkis voi jakaa kuuntelijat jo ennen esiintymistä.

Sitä kannattaa varoa, Ekman suosittelee.

– Asiakas briiffaa puhujan. Puhujat eivät räätälöi puhettaan sataprosenttisesti. He kertovat asian omien stooriensa kautta.

Yritysten sisäisissä tilaisuuksissa julkkis ei ole tärkeä, vaan asia. Asiakastilaisuuksissa puhuja on yleisömagneetti.

Ekman itse on entinen muusikko, Jizosta kenties tuttu, joka halusi rauhoittua päivätöihin kuutisen vuotta sitten.

Speakersforum on osittain ruotsalaisomistuksessa, ja aloitti Suomessa vuonna 2001.

– Luulin ensin, ettei Suomesta löydy paljon hyviä esiintyjiä, Ekman sanoo.

– Asian osaamisen lisäksi on osattava puhua hyvin ja hyvää suomea, ei vain ää tota kun, hän jatkaa, ja antaa esimerkin nautittavasta kielenkäytöstä: Erkki Toivanen.

Nyt yhtiön listoilla on 1500 suomalaispuhujaa.

– Myönnän olleeni väärässä, Ekman naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    2. 2

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    3. 3

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    4. 4

      Finnkino myydään Kiinaan

    5. 5

      Kuka poltti näppinsä? Tanskalaisosakeen käsittämätön ralli päättyi rymylaskuun

    6. 6

      McDonald’sin aamiaiskikasta loppui puhti

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    9. 9

      Trump painoi osakkeet ja dollarin laskuun

    10. 10

      Trumpin tavoitteet: Neljän prosentin kasvu ja 25 miljoonaa työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    4. 4

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

    7. 7

      Kymmenien tuhansien eurojen ylitykset – näin unelmakotien budjetit paukkuvat

    8. 8

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    9. 9

      Trumpin tavoitteet: Neljän prosentin kasvu ja 25 miljoonaa työpaikkaa

    10. 10

      Auto ruostuu Helsingissä puolet herkemmin kuin Espoossa ja Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    6. 6

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    9. 9

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    10. 10

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    11. Näytä lisää