Cisco kasvatti rivakasti tulostaan

Verkkolaitteita valmistavan Cisco Systemsin nettotulos paisui 40 prosenttia tammikuun lopussa päättyneellä toisella vuosineljänneksellä. Myynti kasvoi samaan aikaan 27 prosenttia vuoden takaisesta. Analyytikot yllättänyt Cisco hyötyi mobiili- ja kaapelioperaattoreiden vankasta kysynnästä.
Varsinkin kaapeliyhtiöt ovat joukolla uusineet verkkojaan muun muassa hdtv -television tarpeita ja videotarjontaa kohentaakseen. Sama tahti on jatkunut teleyhtiöiden joukossa. Esimerkiksi AT&T:n kaltaiset teleyhtiöt ovat remontoineet verkkojaan Ciscon laitteilla, CNET Newscom kirjoittaa.

Ciscon pääjohtaja John Chambers on syystä tyytyväinen yhtiön tulokseen ja näkymiin. Chambersin mukaan varsinkin verkkojen kautta tarjottavien videopalveluiden kysyntä on ollut vahvaa.

Tämä kehitys on näkynyt myös digibokseja valmistavan Scientific Atlantan luvuissa. Cisco osti Scientific Atlantan viime vuonna ja jo viime neljänneksellä yhtiö toi 639 miljoonan dollarin myynnin emo-Ciscon kassaan.

- Scientific Atlantan myynnin ja tuloksen kehitys olisi tuskin voinut olla vahvempaa, Chambers hehkutteli tiistaina.

Tulos ja myynti yli odotusten


Cisco Systemsin nettotulos tammikuun 27. päivänä päättyneellä kvartaalilla oli 1,9 miljardia dollaria eli 0,31 dollaria osaketta kohti. Vuoden takaiset vertailuluvut olivat 1,4 miljardia ja 0,22 dollaria per osake.

Neljänneksen aikana myynti kasvoi 27 prosenttia 8,4 miljardiin dollariin. Vielä marraskuussa John Chambers ennusti myynnin kasvuksi 24-25 prosenttia, jonka yli yhtiö siis pääsi. Myynti ylitti myös Reutersin keräämät analyytikkoennusteet.

- Vaikka kilpailu alalla on rankkaa, uskomme valtaavamme markkinaosuuksia melkein kaikilta suurimmilta kilpailijoiltamme, John Chambers sanoi tiistaina analyytikoille.

Pääjohtaja piti hyvänä myös sitä, ettei Cisco ole riippuvainen yhdestä tuoteryhmästä tai jostakin tietystä markkina-alueesta vaan kehitys jatkuu tasaisena kaikilla liiketoiminta-alueilla. Kaikkein innostuneimmin Chambers kuvaili online-videolaitteiden ja Scientific Atlantan näkymiä.

Osakkeen kurssissa nousun varaa

Ciscon osakkeen päätöskurssi oli tiistaina 27,28 dollaria Nasdaqissa. Tuloksen julkistamisen jälkeen osakkeen hinta nousi vielä 28,52 dollariin varsinaisen kaupankäynnin päätyttyä. Monet Reutersin haastattelemat analyytikot näkevät yhä tilaa kurssin nousulle ja povaavat Ciscolle yli 30 dollarin osakehintaa.

Viime vuoden aikana Ciscon kurssi nousi 60 prosenttia. Samaan aikaan pahimman kilpailijan Juniper Networksin osakkeen hinta kallistui 15 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    7. 7

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    10. 10

      Suomen Hoivatilat jätti hakemuksen pörssin päälistalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää