Valikko

Vuohi vetosi kansaan

Tämä teki vaikutuksen Reilun kaupan edistämis-yhdistyksen markkinointi- päällikköön Kirsi Tanskiin.
Kerro esimerkki onnistuneesta markkinointiteosta?

Toisenlainen lahja -kampanja. Siinä yksityishenkilöt ja yritykset voivat näppärästi ostaa lahjaksi työkaverille vuohen, yhteistyökumppanille kaivon tai vaikka joululahjarahoilla kokonaisen koulun.

Kirkon Ulkomaanapu toimittaa ostokset perille kehitysmaissa niin, että esimerkiksi vuohesta saadut rahat käytetään maatalousprojekteihin.

Ostokset voi tehdä verkkokaupassa, ja paluupostissa saa postikortin, jonka voi ojentaa lahjapaketissa.

Kuka sen teki? Mikä yritys? Missä? Milloin?

Kirkon Ulkomaanapu aloitti kampanjan pari vuotta sitten. Kampanjan budjetti on erittäin pieni, mutta sen konsepti on herättänyt kiinnostusta mediassa.

Kuka idean keksi?

Toisenlainen lahja -idea on lainattu Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisiltä sisarjärjestöiltä. Vuohi valittiin keskeiseksi hahmoksi, sillä sen kautta on helppoa ja hauskaakin kertoa Kirkon Ulkomaanavun työstä kehitysmaissa.

Mitkä olivat mainos- ja mediatoimistot?

Mainostoimisto oli Family.

Miksi tämä markkinointiteko on edelleen mielessäsi?

Toisenlainen lahja -kampanja tarjoaa ratkaisun yltäkylläisyydessä elävien arkeen. Kun lahjan saajalla on jo kaikkea mutta jotakin pitäisi keksiä, ovat vuohet ongelmanratkaisijoita.

Lahjan antaja ja saaja saavat molemmat hyvän mielen, sillä kerrankin lahja ei jää komeronperälle vaan menee todelliseen tarpeeseen.

Kampanja myös konkretisoi vuohen avulla sen, että ostamalla voi konkreettisesti vaikuttaa toisten ihmisten elämään, vaikka he olisivat kaukanakin.

On hyvä, että ihmiset heräävät pohtimaan oman kulutuskäyttäytymisensä vaikutuksia. Se, mikä on Suomessa pikku summa, voi kehitysmaassa muuttaa kokonaisen perheen elämän.

Suomalaisilla on halu ja tarve ottaa huomioon ostostensa eettinen laatu. Toisenlainen lahja -kampanja on hyvä esimerkki suomalaisten halusta toimia eettisesti kestävällä tavalla, sillä viime vuonna ostoksia kertyi lähes miljoonan euron arvosta ja joululahjalahjoitusten määrä yli kolminkertaistui edellisjoulusta.

Mainitse muita onnistumisia?

Siwan televisiomainoksissa on pilkettä silmäkulmassa ja tuoretta näkökulmaa.

Markkinointiteko

Markkinointeko-palsta nostaa esiin onnistumisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää