Valikko

Salcompilla huippulataus loppuvuonna

Matkapuhelinlatureita valmistavan Salcompin tulos oli loppuvuonna selvässä ylämäessä, samoin kuin liikevaihto. Jatkossa liikevaihdon kasvun ennakoidaan hidastuvan hieman.


- Myymiemme laturien kappalemäärät ja liikevaihto nousivat kaikkien aikojen suurimmalle tasolle sekä viimeisellä neljänneksellä että koko vuonna 2006, sanoo toimitusjohtaja Markku Hangasjärvi tiedotteessa.

– Kasvoimme merkittävästi matkapuhelinlaturimarkkinoita nopeammin ja vahvistimme asemiamme suurimpien matkapuhelinvalmistajien avaintoimittajana. Kasvun myötä kannattavuutemme parani selvästi edellisestä vuosineljänneksestä ja nousi koko tilikauden osalta liikevoittoprosentilla mitattuna 6,0 prosenttiin, vaikka materiaalihintojen nousu keväällä ja kasvun vaatimat toimenpiteet hieman rasittivatkin.

Tulos ennen veroja oli 5,6 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna samaan aikaan jäi 1,9 miljoonaan euroon. Koko vuoden tulos ennen veroja nousi 8,2 miljoonasta eurosta 11,2 miljoonaan euroon. Rasitteena oli lähinnä vain komponenttihintojen nousu, mikä johtui öljyn ja kuparin hinnannoususta.

Liikevoittoa kertyi 6,7 miljoonaa euroa, kun vuoden 2005 loka–joulukuussa liikevoitto oli 1,9 miljoonassa eurossa.

Liikevaihto nousi 48,6 miljoonasta eurosta 78,6 miljoonaan euroon. Kasvua oli 62 prosenttia. Koko vuoden liikevaihto kasvoi 66 prosenttia eli 156 miljoonasta eurosta 259 miljoonaan euroon.

Salcomp kertoo, että sen markkinaosuus matkapuhelinlatureissa nousi viime vuonna 23 prosenttiin. Toimitettujen laturien määrä nousi 152,2 miljoonasta 230,5 miljoonaan laturiin.

Konsernin omavaraisuusaste nousi vuoden lopussa 30,5 prosenttiin ja velkaantumisaste laski 194,6 prosentista 83,7 prosenttiin.

Salcompin tavoitteena on lisätä markkinaosuutta tänä vuonna edelleen. Liikevaihdon ennakoidaan siirtyvän viime vuoden nopean kasvun jälkeen maltillisemmalle kasvu-uralle, mutta kasvavan jonkin verran nopeammin kuin matkapuhelinmarkkinoiden keskimääräinen kasvu. Tämän ennakoidaan olevan kappalemääräisesti kymmenen prosentin luokkaa.

Liiketuloksen ja osakekohtaisen tuloksen ennakoidaan nousevan tänä vuonna hieman suuremmiksi kuin viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää